Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Sosionomiksi ilman ruotsia ja matikkaa

Kirjoittaja Viesti

Maanantai 19 Huhtikuu 2010 10:57:48 am

Terve!
Olen koulutukseltani nuoriso- ja vapaa-ajanohjaaja. Minua kuitenkin kiinnostaisi sosionomin koulutus lähinnä ilta tai viikonloppuopiskeluna.

Ikinä en ole kuitenkaan uskaltanut hakea tai kysellä aiheesta, mutta nyt päätin rohkaistua. Minulla nimittäin oli peruskoulussa mukautettu matikka enkä lukenut ruotsia. Ammattikoulussakaan en lukenut ruotsia ja matematiikasta oli minulle hoiks.

Onko siis sosionomiksi mahdollista lukea ilman ruotsinkielen taitoa sekä erittäin huonolla matikalla (toisinsanoen ilman matikkaa)? Ammatilliset opinnot suijuivat kuitenkin kiitettävän tasolla.

Jos sosionomiksi ei pysty niin onko muita mahdollisia jatko-opintoreittejä vastaaviin koulutuksiin?

Kiitoksia,
Oona

Tiistai 20 Huhtikuu 2010 8:22:40 pm

Hei Oona!

Onpa hienoa, että olet rohkaistunut kysymään asiasta. Aina kannattaa kysyä ennemmin kuin pohtia yksistään ja miettiä, että entä jos...

Erilaiset oppimisen vaikeudet eivät kuitenkaan missään nimessä ole tiellä ammattiin opiskellessa, ei edes ammattikorkeakoulussa. Diakin sivuilta löytyy tietoa mm. erilaisista oppijoista ammattikorkeakoulussa sekä jokaisen opiskelijan kohdalla toteutettavasta henkilökohtaisesta opiskelusuunnitelmasta. Myös ammattikorkeakoulussa on mahdollista saada tukea opintoihin. Ja kuten kerrotkin, ammatilliset opinnot ovat sujuneet ammatillisessa koulutuksessa kiitettävästi, joten miksi
ne eivät sujuisi ammattikorkeakoulussakin. Lisäksi ammattikorkeakouluissa on myös runsaasti harjoittelua, joka on ammattitaidon takaajana.

Teoreettisia opintoja ammattikorkeakouluopintoihin kuuluu luonnollisestikin, mutta ne keskittyvät nimenomaan ammatillisiin, ammattitaitoa tukeviin opintoihin. Kun selailin Diakin opinto-opasta , siellä kerrottiin, että ruotsin kieltä kuuluu kieliopintoihin yhteensä 5 opintopistettä (n. 2,5 - 3 ov). Matematiikkaa matematiikkana korkeakouluopinnoissa ei yleensä ole, mutta opinnäytetyön tekemiseen liittyvissä tutkimusmenetelmäopinnoissa ja etenkin kvantitatiivisen tutkimusotteen haltuunottamisessa tuo matematiikkaa on merkittävänä osana. Ammattikorkeakouluopintojen tulisi antaa " 1) sellainen ruotsin kielen suullinen ja kirjallinen taito, joka vastaa laissa (424/2003, 6 §) määriteltyä julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavaa ruotsin kielen taitoa kaksikielisellä virka-alueella ja joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen; sekä
2) sellainen yhden tai kahden vieraan kielen kirjallinen ja suullinen taito, joka ammatin harjoittamisen ja ammatillisen kehityksen kannalta on tarpeellinen ". Kuitenkin Diakin opinto-oppaasta käy ilmi, että opiskelija voi tulla vapautetuksi kieliopinnoista, jos siihen on pätevä syy (liite 2). Minun on turha käydä tässä sen kummemmin arvuuttelemaan, olisiko sinun tapauksessasi syytä tarpeeksi vapauttamiseen, kun en ole tietoinen asiaan liittyvistä käytännöistä. Parasta olisikin, että rohkaisisit vielä itseäsi ja soittaisit sen Diakin toimipisteeseen, jonka opiskelusta olisit kiinnostunut. Ammattikorkeakoulujen henkilökunta auttaa sinua varmasti mielellään kysymystesi kanssa! Samalla voit kysyä tuosta matematiikan
osuudesta ja miten sen opiskelu onnistuu.

Muita mahdollisia reittejä hakeutua sosionomia vastaaviin koulutuksiin minulla ei ole tiedossa tällä hetkellä. Sosionomin koulutusta lähellä on tietysti sinun pohjakoulutuksena oleva nuoriso- ja vapaa-ajan ohjaaja sekä lähihoitajan opintojen tietyt suuntautumisvaihtoehdot. Sosionomi on kuitenkin korkeakoulututkinto, joka antaa omat erityispiirteensä tutkinnolle. Hakukelpoinen ammattikorkeakoulujen aikuiskoulutukseen, joka tapahtuu usein nimenomaan monimuotoisena ilta- ja viikonloppuopiskeluna, olet joka tapauksessa tuolla ammatillisella perustutkinnolla (väh. 3-vuotinen, 120 ov) sekä kahden vuoden työkokemuksella. Joskus pohjakoulutusvaatimus voi olla rajattu, tarkastathan sen aina hakukohteesta.

Nyt vain tarmolla ja rohkealla otteella selvittämään omia mahdollisuuksiasi! Tältä keväältä yhteishaku on jo ohi, mutta syksyllä ja ensi keväänä on sitten uusi mahdollisuus jälleen.

Aurinkoista kevään jatkoa toivottaen,

Päivi
Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
26
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit