|
Torstai 15 Joulukuu 2011 9:48:56 am
Moikka! Hyvä, että olet pysähtynyt pohtimaan tulevaa ammattiasi ja sitä, mitä todella haluat tulevaisuudessa tehdä! :) Kysyit oletko hullu. Tähän on helppo vastata; et ole sen hullumpi kuin kuka tahansa meistä valitsitpa niin tai näin. Tärkeää on nyt miettiä tarkoin sitä, millaisissa työtehtävissä haluat tulevaisuudessa työskennellä ja mikä olisi sopivin reitti näihin työtehtäviin. Olet kiinnostunut sosionomin
ammatista. Sosionomin työtehtävät riippuvat paljon siitä, millaisen suuntautumisvaihtoehdon opiskelujen aikana valitsee. Sosionomi voi suuntautua esimerkiksi lastensuojeluun, monikulttuuriseen työhön, vanhustyöhön tai vaikkapa kuntoutukseen. Kuntoutusohjaaja on siis yksi monesta sosionomin ammattinimikkeestä ja varmasti koulutuksella voi päästä tekemään myös kehittämistyötä. Uskoisin, että sosionomin työllisyystilanne pysyy hyvänä myös tulevaisuudessa. Erityisesti vanhustyön sekä monikulttuurisen työn parissa työt eivät ole tulevina vuosina vähenemään päin vaan pikemminkin päinvastoin. On vaikeaa vastata siihen, onko sinun kannattavaa jättää yliopistotutkintosi kesken. Olet tehnyt tärkeän oivalluksen siinä, että kyseinen tutkinto ei välttämättä anna sinulle sitä, mitä koulutukseltasi haluat. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tutkinnosta ei olisi mitään hyötyä. Esimerkiksi juuri kehittämistyössä voisi maisterin papereilla olla arvoa, antaahan yliopistotutkinto yleisesti ottaen hyvät valmiudet tutkimus- ja kehittämistyöhön. Yhtenä vaihtoehtona on lukea jonkin toisen alan masteriopinnot. Koska olet ilmeisesti suorittanut kandidaatin tutkinnon, sinulla on mahdollisuus hakea jonkin toisen koulutuksen masteriopintoihin ja siten suunnata koulutustasi haluamaasi suuntaan. Usein hakukriteerinä on, että hakija on suorittanut jonkin verran kyseisen alan opintoja. Maisteriopintoja voi opiskella miltei miltä tahansa alalta, joten kannattaa ottaa selvää erilaisista vaihtoehdoista. Apunasi voi olla seuraavat sivustot: www.opintoluotsi.fi (tiedoa aloittain ammateista ja koulutuksista) www.koulutusnetti.fi (koulutustarjontahaun avulla ajantasaiset tiedot alkavista koulutuksista) www.ammattinetti.fi (paljon erilaisia ammattikuvauksia) Sinun kannattaa myös hyödyntää yliopistosi tarjoamia ohjauspalveluja, koska on tärkeää, että tässä vaiheessa saat henkilökohtaista ohjausta oikean suunnan löytämiseksi. Ura- ja rekrytointipalvelut tarjoavat uraohjausta. Yksi vaihtoehto on myös kääntyä TE-toimiston uraohjauksen puoleen. Ota rohkeasti yhteyttä jompaan kumpaan ja pyydä saada aika henkilökohtaiseen ohjaukseen. Sen avulla voit saada uusia näkökulmia! Toivottavasti se sinulle sopivin reitti löytyy! Tsemppiä pohdintoihisi! :) Ystävällisin terveisin, Sini opiskelupaikkaneuvoja
|