Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Tanssin opiskelu

Kirjoittaja Viesti

Lauantai 24 Tammikuu 2009 8:25:19 pm

Hei!
Olen kiinnostunut modernin tanssin opiskelusta. Olen harrastanut tanssia monta vuotta, mutta en ole ollut erityiskoulutusryhmässä. Haluaisin valmistua tanssikoreografiksi, mutta myös tanssinopettajaksi opiskelu tuntuu mielenkiintoiselta. Missä yliopistoissa, korkeakouluissa tai muissa opistoissa voi opiskella modernia tanssia? Tiedän, että Suomessa useimpiin oppilaitoksiin, esimerkiksi teatterikorkeakouluun, otetaan vuosittain hyvin vähän tanssin opiskelijoita (enkä itse aivan usko yltäväni teakin tasoon) joten olen harkinnut myös ulkomailla opiskelua. Mistä voisin löytää tietoa mahdollisuuksista opiskella tanssia ulkomailla? Olen erityisesti kiinnostunut lähtemään opiskelemaan Istanbuliin. Onko ainoa keino ottaa yhteyttä suoraan Istanbulilaisiin yliopistoihin?
Kiitos avusta!

Maanantai 26 Tammikuu 2009 11:39:05 am

Hei vaan!

Esittelen tässä tanssin opiskelumahdollisuuksia ylipäänsä – tutustuttuasi ensin esittelemiini vaihtoehtoihin yleisesti voit myöhemmin tutkia näiden oppilaitosten tarjoamia modernin tanssin opiskelumahdollisuuksia.

Suomessa tanssia voi opiskella yliopistotasolla vain Teatterikorkeakoulussa Helsingissä. Tarjolla on tanssin koulutusohjelma (tanssitaiteen kandidaatin tutkinto), joka antaa perusvalmiuksia erilaisissa tanssin toimintakentän tehtävissä toimimiseen sekä luo pohjaa ylempään korkeakoulututkintoon hakeutumiseen. Koulutusohjelmasta valmistuneet ovat tanssitaiteilijoita. Lisäksi Teak järjestää kolmea ylempään korkeakoulututkintoon eli maisterin tutkintoon johtavaa koulutusohjelmaa: 1) tanssijan maisteriohjelmaa , jossa syvennetään edellä mainitussa tanssin koulutusohjelmassa hankittuja taitoja, 2) koreografin maisteriohjelmaa , joka antaa nimensä mukaisesti valmiuksia koreografina työskentelemiseen sekä 3) tanssinopettajan maisteriohjelma , joka niinikään pohjautuu tanssin koulutusohjelmaan. Totta on, että Teakiin on suhteellisen vaikea päästä opiskelemaan; esimerkiksi tanssia opiskelemaan pääsi vuonna 2008 13 henkilöä 244 hakijasta ja tanssinopettajaksi 8 henkilöä 20 hakijasta. Kannustan sinua kuitenkin tutustumaan yllä oleviin vaihtoehtoihin huolellisesti, ja mikäli kipinä syttyy, hakemaan rohkeasti ja panostamaan täysillä hakuprosessiin. Yrittää kannattaa aina!

Ammattikorkeakouluissa tanssinopettajaksi voi opiskella Oulun seudun ammattikorkeakoulussa Oulussa, Turun ammattikorkeakoulussa Turussa sekä Savonia-ammattikorkeakoulussa Kuopiossa. Tutustu tekemieni linkkien kautta näiden ammattikorkeakoulujen tanssinopettajakoulutusten sisältöihin ja mieti, voisiko joku niistä kiinnostaa sinua.

Ammatillisella toisella asteella on mahdollista suorittaa tanssialan perustutkinto , josta valmistutaan tanssijaksi. Koulutusta järjestävät oppilaitokset löydät tämän linkin takaa. Kannattaa tutustua myös näiden oppilaitosten järjestämien koulutusten sisältöihin.

Suomen rajojen ulkopuolelta löytyy lukuisia mahdollisuuksia opiskella tanssia. Voit aloittaa etsimisen tutustumalla Tanssin tiedotuskeskuksen listaukseen. Vieraile ulkomaisten oppilaitosten Internet-sivuilla. Ota myös rohkeasti yhteyttä kiinnostaviin oppilaitoksiin ja kysy lisätietoa. Klikkaa itsesi myös CIMOn sivustolle . Sieltä löydät hyvät ohjeet opiskelumahdollisuuksien etsimiseen ulkomailta. CIMO antaa myös henkilökohtaista neuvontaa ulkomailla opiskelusta kiinnostuneille.

Suosittelen, että tutustut ajan kanssa erilaisiin mahdollisuuksiin. Voit ottaa uudelleen yhteyttä, mikäli haluat kysyä tai keskustella jostakin vaihtoehdosta yksityiskohtaisemmin. Onnea matkaan!

Mari

Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
65
Bookmark and Share

Kommentit


Kirjoittaja Viesti
hmm

Sunnuntai 13 Syyskuu 2009 9:01:51 pm

Moikka,
Onko mahdollista päästä opiskelmaan tanssia johonkin tanssikouluun, jos ei ole muuta tanssitaustaa kuin hiphop? Kiinnostusta riittäisi kyllä opettelemaan muitakin tanssilajeja. Myös musikaalit kiinnostavat..

Anonymous user

Keskiviikko 16 Syyskuu 2009 4:43:30 pm

Hei!


En tiedä oletko jo tutustunut ylläolevan Marin vastauksen perusteella erilaisiin tanssialan koulutusten kuvauksiin? Mikäli et, niin se sinun kannattaa ehdottomasti tehdä. Tanssia voi siis Suomessa tutkintotavoitteisesti opiskella yliopistossa, ammattikorkeakouluissa sekä ammatillisella toisella asteella. Esimerkiksi ammattikorkeakoulutasoinen koulutus, josta valmistutaan tutkintonimikkeellä tanssinopettaja (AMK) tarjoaa erilaisia suuntautumisvaihtoehtoja, joten luonnollisestikaan kaikista tanssin eri suuntauksista ei tarvitse, eikä voikaan olla kokemusta.
Suuntautumisvaihtoehdoista esimerkiksi showtanssin sv saattaisi olla sinua kiinnostava? Kuten Oulun seudun ammattikorkeakoulun sivuilla todetaan (linkki Marin vastauksessa), ko. suuntautumisvaihtoehdossa painotetaan showtanssitekniikoita, esimerkiksi juuri musikaali -ja teatteritanssia.


Mahdollisuudet päästä koulutukseen selviävät oikeastaan parhaiten vain hakemalla :) Tunnet itse parhaiten tanssilliset valmiutesi sekä edellytyksesi omaksua uutta tanssin saralla. Suosittelenkin nyt, että vertaat omaa osaamistasi suhteessa eri koulutusohjelmien kuvauksiin ja puntaroit tätä kautta, mikä näistä vastaisi parhaiten sekä mielenkiinnonkohteitasi että jo olemassa olevaa osaamistasi. Kunkin koulutusta tarjoavan tahon internetsivuilta löydät sitten tarkempia tietoja valintoihin liittyen ja niihin kannattaakin tutustua huolella (tällä hetkellä sivuilla lienee vielä pääsäntöisesti kevään 2009 hakuja koskevat tiedot ja sivua päivitetäänkin hiljalleen kevään 2010 hakujen lähestyessä). Voit myös ottaa suoraan yhteyttä sinua kiinnostaviin koulutuksen järjestäjiin ja keskustella aiheesta tarkemmin heidän kanssaan.


Innostusta tanssiharrastukseesi toivottaen,


Hanna
Opiskelupaikkaneuvoja

kiinnostunut

Torstai 17 Kesäkuu 2010 2:20:17 pm

Onko Rovaniemellä mitään tanssikoulua? Missä muissa kaupungeissa olisi tanssikoulu? Millaisia tanssilajeja on olemassa mitä voisi opiskella? Miten paljon pitää osata tanssia, että pääsisi tanssikouluuun.

Teija Alanen

Perjantai 18 Kesäkuu 2010 5:21:55 pm

Hei!

Yllä olevista Marin ja Hannan vastauksista selviääkin oikeastaan kaikki se, mitä minäkään tanssin opiskelusta voin kertoa.

Rovaniemellä tanssialan koulutusta tarjoaa Lapin Urheiluopisto, jossa on mahdollista suorittaa tanssialan perustutkinto (toisen asteen ammatillinen tutkinto). Lapin Urheiluopiston tarjoamassa koulutuksessa painotetaan erityisesti kansantanssia. Lisätietoja koulutuksesta löydät opiston sivuilta.

http://www.santasport.com/index.php?name=Content&nodeIDX=721

Tutustu ajan kanssa ylläoleviin Marin ja Hannan vastauksiin ja erityisesti Marin vastauksessa oleviin linkkeihin, joista löydät erittäin kattavasti tietoa tanssialan opiskelumahdollisuuksista Suomessa.

Toivottavasti mieleinen opiskelupaikka löytyy!

Aurinkoisia kesäpäiviä toivottaen,

Teija
Opiskelupaikkaneuvoja


 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit