Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Tradenomi

Kirjoittaja Viesti

Keskiviikko 16 Kesäkuu 2010 8:56:38 am

Millaista on opiskella trademoksi Huittisten yksikössä? Olen valmistunut taloushallinnon merkonomiksi muutama vuosi sitten, mutta silti vähän jännittää aloittaa tradenomin opinnot. Olen ollut nyt valmistumisen jälkeen töissä kaupassa, mutta nyt haluan sieltä pois. Haluaisin kirjanpitäjäksi tai pankkiin. Koen kuitenkin, että olen unohtanut merkonomin oppini, joten tradenomi olisi hyväksi. Millaista palkkaa kirjanpitäjä ja pankkivirkailija saavat? Miten paljon tradenomin tutkinnossa on pakollisia kieliopintoja? Eniten kuitenkin pelottaa siirtyä tienaamisesta opintotuelle. Miten opiskelija saa rahat riittämään?

Perjantai 18 Kesäkuu 2010 4:48:53 pm

Hei!

Mukava kuulla, että jatko-opinnot kiinnostavat ja että sinulla on jo ajatus mahdollisista tulevista työtehtävistäkin. :) Nähdäkseni kohdallasi voisi tulla kyseeseen aikuisopiskelu.

Aikuiskoulutukseen valinnalle edellytetään kahden vuoden
työkokemusta. Tekstistäsi ymmärtäisin, että tämä edellytys kohdallasi täyttyy.

Ammattikorkeakoulut tarjoavat muiden tutkintojen tavoin myös tradenomitutkintoa aikuiskoulutuksena. SAMKin Huittisten yksikössä tradenomikoulutuksessa mahdollista olisi suuntautua julkishallintoon, rahoitukseen tai yritysjuridiikkaan. Näistä esimerkiksi rahoituksen opinnot antaisivat oivallisen pohjan pankissa tehtävälle työlle.

Tarkat valintaperusteet koulutukseen löydät SAMKin sivuilta .

Aikuiskoulutuksen etuna on se, että tutkinto on yleensä suoritettavissa varsin joustavasti ja työskentely opintojen ohella mahdollista. Esimerkiksi Huittisissa opetus tapahtuu ilta-, viikonloppu- ja verkko-opintoina. Liiketalouden aikuissovelluksen opetussuunnitelmasta selviää, että kontaktiopetusta on vain 3-4 kertaa kuussa. Ehkäpä sinun olisi mahdollista jatkaa nykyisessä työssäsi opintojenkin aikana, eikä opintojen aikaisesta toimeentulosta tarvitsisi kantaa huolta.

Kieliopinnoista liiketalouden koulutusohjelman aikuissovellutuksen opetusuunnitelmassa sanotaan seuraavaa:

"Opiskelijoiden kansainvälistymisvalmiuksiin kiinnitetään erityistä huomiota. Kaikille yhteisenä opintona toteutetaan viiden opintopisteen laajuinen englanninkielinen opintojakso LT080503 Enterprise in an International Environment.

Kahteen moduuliin jaetut kieliopinnot kuuluvat yhteisiin ammattiopintoihin. Ensimmäisessä moduulissa kaikki opiskelijat suorittavat sekä viiden opintopisteen laajuisen englannin että ruotsin opintojakson saavuttaen molemmissa kielissä korkeakoulututkinnon suorittaneelta vaadittavan kielitaidon. Toisessa 10 opintopisteen moduulissa opiskelija voi valita opintoja ruotsin ja englannin lisäksi myös esimerkiksi saksan, espanjan, italian, ranskan ja venäjän kielestä.

Kieliopintojen toteutuminen riippuu opiskelijoiden tekemistä valinnoista, joten kaikkia kieliopintoja ei ole tarjolla joka vuosi."
Kysymiesi ammattien palkkauksen osalta en osaa valitettavasti antaa yksiselitteistä vastausta. Ammattinetissä pankkitoimihenkilön palkkauksesta sanotaan: "Rahoitusalan työehtosopimuksessa toimihenkilön palkka määräytyy työn vaativuuden, pätevyyden ja työsuorituksen mukaan. Palkkaan vaikuttava työtehtävät, kokemus työtehtävissä, päätehtävää vaativammat osatehtävät, pätevyys, vastuu ja työsuoritus. Kuukausi- tai tuntipalkkaus. Pankkikohtaisesti käytössä voi olla myös tulospalkkaus."

Tämän hetkisessä rahoitusalan työehtosopimuksessa alin vähimmäispalkka on 1844€ / kk, jota maksetaan alan perustehtävistä. Heti tehtävien vaativuuden kasvaessa myös palkka nousee.
Kirjanpitäjän palkkaan puolestaan vaikuttaa pääasiassa se, minkä työnantajan (yksityinen, valtio, kunta) palveluksessa kirjanpitäjä työskentelee ja minkä työehtosopimuksen mukaan hänen palkkansa määräytyy. Valtiolla on oma työehtosopimuksensa, kunnilla omansa ja yksityisellä puolella vielä eri aloilla omat sopimuksensa.

Toivottavasti vastaukseni auttoi sinua tulevaisuuteesi suunnittelussa eteenpäin. :)

Aurinkoista kesää toivottaen,

Teija
Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
22
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo