Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Tuotantotalous

Kirjoittaja Viesti

Torstai 27 Lokakuu 2011 11:50:19 pm

Hei,
opiskelen tällä hetkellä LUT:issa tuotantotaloutta, sivuaineena tietotekniikka. Perusmatematiikat ja -fysiikat on käytynä (keskiarvot kummassakin n. 3). Sivuaineesta olen käynyt 15op ja tämän vuoden aikana olisi tarkoitus saada tuo kandiin vaadittava 30op kasaan.

Nyt mielessäni kuitenkin on ollut vaihto Aalto-yliopistoon. Onko tutkintorakenteissa paljonkin eroa? Mitä eri mahdollisuuksia vaihtoon olisi ja millaiset ovat kulloinkin pääsyvaatimukset? Ja millaiset mahdollisuudet ylipäätään ovat? Olisiko järkevämpää suorittaa kandi Lappeenrannassa ja hakea vasta sitten maisterivaiheeseen Aaltoon?

Vaihtoa olen miettinyt, koska Otaniemessä pääainevaihtoehtona olisi tuo työpsykologia ja johtaminen. Luulen, että se olisi sopivampi minulle, sillä itse asiassa en olekaan niin kiinnostunut tekniikasta, eikä työskentely teollisuusyrityksessä kuulosta kovin houkuttelevalta ainakaan tällä hetkellä. Mitä muita ei niin teknillisiä pääaineita kannattaisi harkita? Yleisesti tuotantotalouden sanotaan yhdistävän tekniikka ja talous. Luulen, että haluaisin suuntautua enemmän noista talouteen. Onko DI:nä helppo päästä muihinkin kuin teollisuuden yrityksiin töihin?

Lappeenrannassa pääainevaihtoehtoina ovat: innovaatio- ja strategiajohtaminen, kustannusjohtaminen, toimitusketjun johtaminen ja teollinen markkinointi ja kansainvälinen liiketalous. Olisiko näistä mistään mahdollisuutta päästä joihinkin henkilöstöpuolen tehtäviin? Vai onko tuotantotalouden koulutus tosiaankin niin laaja, että noista mistä vaan voisi päästä henkilöstöpuolen tehtäviin? (Muutenkin kun erittäin epätodennäköisesti ja hankalasti.) Millaisia kursseja tutkintoon sitten kannattaisi lisätä, jotain esim. kauppiksen puolela? Vai pitäisikö tai olisiko järkeä esimerkiksi harkita ihan kauppikseen hakua? Onko tutalla ja kauppiksella loppujen lopuksi niin paljoa eroa työllistymisen kannalta? Mietin vaan, että vaikka selviäisin kandin sivuaineopinnoista, on maisterivaiheessa ainakin Lappeenrannassa pakko jatkaa teknistä sivuainetta.. En tiedä sitten onko järkeä taistella vaan kursseja läpi, jotka eivät kiinnosta yhtään..?

Toinen mielessä pyörinyt asia liittyy siihen, kun puhutaan paljon, että tuotantotaloudesta valmistuu johto- ja asiantuntijatehtäviin, kontrollereiksi jne. jne. Olen miettinyt, en kai ylikouluttaudu..? Hyvä ettei ala ahdistaa, kun puhutaan bisneksestä, johtotehtävistä ja ties mistä. Mielessäni kun ei ole huikeat urasuunnitelmat vaan lähinnä työ, missä viihtyy ja mikä ei aiheuta liikaa vastuuta ja paineita.. Myös tällaisen jakkupuku, korkokenkä pukeutumisen yms. koen lähinnä ahdistavana, se kun ei ole yhtään tyylistäni. Onko tämä ihan epäsopiva ala tällaiselle rennolle taivaanrannan maalarille kuin minä? Millaisiin "helpompiin" töihin diplomi-insinööriksi valmistunut voi hakea, ilman että sanotaan että olet ylikouluttautunut..?

Välillä on pyörinyt ajatus alanvaihdostakin, mutten tiedä mihin. Olen kiinnostunut niin monenlaisista asioista, mediasta näyttelyyn, liikunnasta maantieteeseen, opettamisesta musiikkiin ja lääketieteeseen. Joista suuren osan voi kyllä sitten pitää harrastuksena, tai myöhemmin opiskella jos intoutuu lisää. Vaikea sanoa millaisiin työtehtäviin sitä haluaisi, koska nimikkeet eivät kerro minulle yhtään mitä työ käytännössä sisältää. Tuotantotaloudesta on vaan niin vahva kuva että ”siitä voi mennä vähän mihin vaan”. Ja ihan duunari hommiin en kuitenkaan luultavasti halua, sillä luulen että pitemmän päälle tylsistyisin. Haluan kuitenkin että aivoilleni on tekemistä ja työtehtävissä vaihtelua. Toivoisinkin apua, vapaita ideoita ja rehellisiä mielipiteitä näihin kaikkiin askarruttaviin asioihin. Suuret kiitokset jo etukäteen!

Anna-Maija Kärävä

Perjantai 28 Lokakuu 2011 10:21:10 pm

Hei,

kiitokset viestistäsi!

Oman tulevaisuuden suunnittelu ja valintojen tekeminen ei ole aina helppoa, vaan joskus täytyy tosiaan pysähtyä miettimään, mihin suuntaan elämässään lähtisi.

Kirjoitit viestissäsi opiskelevasi tällä hetkellä Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa pääaineena tuotantotaloutta ja sivuaineena tietotekniikkaa. Opintosi ovat sujuneet ilmeisen hyvin! :)

Kyselit Aalto-yliopiston ja LUT:n tuotantotalouden tutkintorakenteiden eroja. Aalto-yliopistossa kandidaatin tutkinnon pääaineena on tuotantotalous ja vasta maisterivaiheessa valitaan oma syventymiskohde seuraavista: Teollisuustalous, Työpsykologia ja johtaminen, Strateginen johtaminen, Framtidens Industriföretag tai Service Management and Engineering. Kandidaatin- ja DI-tutkinnon rakenteisiin voit tutustua tarkemmin täällä.  Huomioithan sen, että myös Aalto-yliopistossa tuotantotalouden DI-tutkinnon suorittamiseen kuuluu yksi tekninen sivuaine . Koska olet jo suhteellisen pitkällä kandiopinnoissasi Lappeenrannassa, suosittelisin sinua hakemaan Aalto-yliopistoon suoraan maisterivaiheen. Lisätietoa hakemisesta löydät täältä .

Ymmärsin viestistäsi, että haluaisit tulevaisuudessa työskennellä henkilöstöhallinnon tehtävissä. Näihin tehtäviin mainitsemasi työpsykologian ja johtamisen opinnot antavat varmasti loistavan pohjan. Se, että opiskelet teknillis-taloudellisella alalla, ei välttämättä tarkoita sitä, että päätyisit työskentelemään teollisuusyritykseen. Voit opintojesi aikana hakeutua henkilöstöhallinnon tehtäviin esimerkiksi palvelualalle, konsultointi-/kehitystehtäviin tai vaikkapa julkiselle sektorille töihin – oman kiinnostuksesi mukaan. Tuotantotalouden opintoja voit hyödyntää hyvin monenlaisissa ympäristöissä.

Oletko tutustunut muuten LUT:n kauppatieteiden tarjontaan jo? Olisiko sinun mahdollista ottaa sieltä sivuaineeksi esimerkiksi Johtaminen ja organisaatiot? Myös jos päädyt hakemaan Aalto-yliopistoon tuotantotalouden koulutusohjelmaan, voisit harkita ottavasi sivuaineeksi vaikkapa Kauppakorkeakoulun puolelta johtamisen . Tai lukea yliopistolta sivuaineena (esim. JOO-opintoina) kasvatustiedettä/aikuiskasvatustiedettä – nämäkin opinnot sopivat hyvin pohjaksi henkilöstöhallinnon tehtäviin!

Jos sinusta tuntuu, että opintosi sisältävät kuitenkin liian teknisiä aineita, voisi yksi vaihtoehto olla myös se, että hakisit kandivaiheen jälkeen opiskelemaan maisteriopintoja kauppatieteiden puolelle , joko LUT:iin tai Aalto-yliopistoon. Työllistymisen kannalta en usko, että sillä on suurta merkitystä, valmistutko teknilliseltä vai kauppatieteelliseltä alalta. Oma kiinnostuksesi/motivaatiosi sekä opintojesi aikana hankkima työkokemus määrittävät pitkälti urasi suuntaa.

Koska haluaisit todennäköisesti jatkaa pohdintojasi vielä, suosittelisin sinua ottamaan yhteyttä oman oppilaitoksesi opintoneuvontaan. Tällöin voisitte yhdessä jatkaa keskustelua sinua askarruttavista asioista ja miettiä, miten sinun kannattaisi tilanteessasi edetä.

Muistathan, että maailma on mahdollisuuksia täynnä – jokaisen pitää vain löytää oma reittinsä! :)

Tsemppiä sinulle!!

Maija

Opiskelupaikkaneuvoja

 

 

 

 

 

Vastauksesta oli hyötyä minulle
0
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo