|
Tiistai 05 Toukokuu 2009 5:14:46 pm
Hei! On ihan mahdollista lähteä jo lukion jälkeen ulkomaille vaikkapa vuodeksi töihin. Monet nuorille suunnatut, ulkomailla tarjolla olevat työt ovat sellaisia, jotka eivät edellytä alan koulutusta tai työkokemusta. Mahdollisuudet ovat hyvin monet ja eri maissa on tarjolla vähän erityyppisiä vaihtoehtoja. Tyypillisimpiä töitä ovat lastenhoitajan / kotiapulaisen työt, maatalous- / puutarha-alan työt sekä hotellityö. Lähteminen on mahdollista yhtälailla Eurooppaan kuin muuallekin maailmaan. Euroopassa liikkuminen on sikäli helpompaa, että et tarvitse työlupaa lähtiessäsi työhön toiseen EU- tai ETA-maahan. Erittäin kattavan ja informatiivisen tietopaketin löydät osoitteesta www.maailmalle.net
. Sivusto on kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksen CIMOn ylläpitämä ja löydät sivustolta lähes tulkoon kaiken tarvitsemasi tiedon tai ainakin linkkejä eteenpäin. Ulkomaan työpaikkoja löydät myös työvoimahallinnon sivuilta www.mol.fi/paikat/
. Apunasi Eurooppaan töihin lähtiessäi toimivat myös työvoimatoimistojen EURES-neuvojat. Työnsaannin helppous / vaikeus on kiinni oikeastaan siitä, minkä tyyppisestä työstä olet kiinnostunut. Maailmantalouden epävakaa tilanne on jossain määrin vähentänyt nuorten työmahdollisuuksia, mutta edelleen esimerkiksi au pair -paikkoja ympäri Eurooppaa on tarjolla erittäin runsaasti. Työnsaantia rajoittaa tietysti myös oma kielitaito. Työnsaannin edellytyksenä ja kaikkien käytännön asioiden järjestelyssä a ja o on oma aktiivisuus
. Eri vaihtoehtojen kartoittaminen kannattaa aloittaa jo hyvissä ajoin, sillä lähtö voi tulla eteen nopeastikin, kun sopiva työpaikka löytyy. Opiskelemaan hakeminen ei ole ongelma, vaikka aikoisitkin ulkomaille, sillä sekä amk- että yliopisto-opintojen aloittamista on mahdollista siirtää vuodella eteenpäin. Ajasta ulkomailla tulee sinulle varmasti antoisa. Toivottavasti suunnitelmasi näillä vinkeillä etenevät! :)
Teija
Opiskelupaikkaneuvoja
|