Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Venäjän opiskelu lukion jälkeen

Kirjoittaja Viesti

Keskiviikko 07 Heinäkuu 2010 10:59:25 pm

Hei. Olen opiskellut pitkää venäjää viidenneltä luokalta asti suomalais-venäläisessä koulussa ja nyt olen lukion kakkosluokkalainen yhä samaisessa koulussa.
Haluaisin lukion jälkeen, että voisin hyödyntää venäjän osaamistani ja mieluusti käyttää sitä tulevassa ammatissani. Haluaisin tietää mahdollisuuksista missä voisin siis käyttää tuota kielen osaamista ja jatkaa sen opiskelua?
Kotipaikkakunnallani ainoa mahdollisuus olisi venäjän kauppa mikä ei ollenkaan innosta millään asteella.
Toisaalta myöskään mikään tulkiksi tai kääntäjäksi opiskelu ei kuulosta kovin houkuttelevalta.
Toivoisin, että voisin työssäni olla tekemisissä edes jossain määrin ihmisten kanssa.

Tulevaisuuden suunnittelu on vaikeaa

Tiistai 13 Heinäkuu 2010 1:23:28 pm

Hei!

Olet oikeassa siinä, että tulevaisuuden suunnittelu voi olla joskus vaikeaakin. Olet kuitenkin päässyt jo hienosti alkuun suunnitelmissasi. Tiedät, että haluat jatkaa venäjän kielen opiskelua ja haluaisit toimia tulevaisuudessa ammatissa, jossa työskennellään ihmisten kanssa. Mainitsemiesi alojen lisäksi on myös muita vaihtoehtoja.

Venäjä on kielenä yhä enemmän esillä suomalaisessa yhteiskunnassa ja tulevaisuudessa sen osaamista voi hyödyntää yhä laajemmin myös työelämässä. Yhdistääksesi kieliosaamisen ja ihmisten kanssa toimimisen, esimerkiksi matkailuala voisi antaa tähän hyvän mahdollisuuden. Matkailualaa voi opiskella ammattikorkeakouluissa ja myös yliopistoissa .

Matkailun lisäksi myös opetusalalla voisi olla hyviä mahdollisuuksia toiveittesi yhdistämiseen. Venäjän kielen opiskelun lisäksi olisi mahdollisuus hankkia opettajan pätevyys ja toimia kieltenopettajana eri kouluasteilla. Voit myös pohtia opiskelua ulkomailla, eli opiskelu Venäjällä voisi olla yksi mahdollisuus. CIMO n sivut antavat kattavasti vastauksia kansainvälisiin kysymyksiin.

Tässä oli vain muutama esimerkki siitä, millaisia mahdollisuuksia sinulla voisi olla. Suosittelen koulujen alettua ottamaan yhteyttä myös lukiosi omaan opinto-ohjaajaan. Hänen kanssaan voitte käydä yhdessä läpi erilaisia vaihtoehtoja, ja voisit saada uusia näkökulmia suunnitelmiisi. Voit nyt loman lopun tutustua näihin vaihtoehtoihin ja sulatella niitä mielessäsi.

Helteisiä kesäpäiviä toivottaa

Janne

Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
20
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit