Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

heikko kielitaito

Kirjoittaja Viesti

Torstai 15 Heinäkuu 2010 5:29:47 pm

mitkä mahdollisuudet huonosti suomea puhuvalla, vähän englantia osaavalla on päästä opiskelemaan Tampereelle

Perjantai 16 Heinäkuu 2010 9:27:26 am

Hei!

Hienoa kuulla, että opiskelu ja kouluttautuminen kiinnostavat!

Koska en kuitenkaan tarkemmin tunne sinun historiaasi ja erityisesti koulutustaustaasi, niin en valitettavasti uskalla lähteä arvioimaan tarkemmin mahdollisuuksiasi opiskelupaikan hankkimiseen.

Ammattikorkeakoulujen sekä suomen, että vieraskielisten koulutusten valintaperusteisiin pääset tutustumaan tämän linkin kautta. Huomioitavaa on pohjakoulutusvaatimusten lisäksi muun muassa kielikoe, jossa ammattikorkeakoululla on oikeus testata onko hakijalla riittävä kielitaito opintojen suorittamiseen. Samoin ammatillisissa toisen asteen perustutkinnoissa koulutuksen järjestäjä voi ottaessaan opiskelijoita ammatilliseen peruskoulutukseen kielikokeella tai muulla tavoin mitata sellaisten hakijoiden kielitaidon, joiden äidinkieli on muu kuin opetuskieli. Hakija voidaan jättää valitsematta ammatilliseen peruskoulutukseen sillä perusteella, että hänellä ei ole valmiutta opetuskielen suulliseen ja kirjalliseen käyttämiseen ja ymmärtämiseen.  Kielitaito testataan myös vieraskielisiin koulutuksiin haettaessa.

Kehottaisinkin sinua olemaan yhteydessä esimerkiksi Tampereen ammattiopiston maahanmuuttajakoulutukseen . Sieltä sinua osataan varmasti neuvoa tarkemmin mahdollisuuksistasi ja he myös järjestävät ammattilliseen peruskoulutukseen valmistavaa koulutusta maahanmuuttajille, jonka aikana opiskellaan muun muassa suomen kieltä.

Toivottavasti löydät itsellesi sopivan opiskelupaikan ja pääset kouluttautumaan sinulle mieluisaan ammattiin!

Aurinkoisin kesäterveisin,

Matti

Opiskelupaikkaneuvoja

Vastauksesta oli hyötyä minulle
5
Bookmark and Share

Kommentit



 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit