|
Sunnuntai 14 Maaliskuu 2010 6:12:35 pm
Hei! Erittäin hyvän pohjan eläinlääketieteellisen valintakokeessa sekä myöhemmin opinnoissa menestymiselle antavat lukiossa opiskellut fysiikan, kemian ja biologian laajat oppimäärät. Myös matematiikasta on hyötyä, sillä matematiikan opiskelu kehittää muun muassa laskurutiinejasi ja tästä taas on ehdottomasti hyötyä esimerkiksi pääsykokeessa. Kysytkin opiskelemasi lyhyen matematiikan roolista tavoitettasi silmällä pitäen. Yleistäen todeten voidaan sanoa, että pitkä matematiikka on erittäin hyvä valinta lääketieteelliselle alalle pyrkivälle. Jos haluat tutustua eläinlääketieteellisen tiedekunnan vuoden 2010 opiskelijavalintaperusteisiin hakuoppaasta, niin huomaat, että esimerkiksi lähtöpisteitä laskettaessa pitkä matematiikka antaa pisteitä enemmän suhteessa lyhyeen matematiikkaan (hakuopas löytyy täältä
- kannattaa tutustua samalla myös ennakkotietoon muuttuvasta lähtöpisteytyksestä täällä
). Pääsykokeessa tärkeää on myös omata hyvät laskurutiinit, joten pitkästä matematiikasta, fysiikasta ja kemiasta on hyötyä tässäkin suhteessa. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö lyhyen matematiikan lukiossa suorittanut opiskelija voisi koulutukseen hakea ja päästä. Kova työ yhdistettynä korkeaan motivaatioon on aina hyvä perusta haettaessa mihin tahansa koulutukseen ja tämä sinun kannattaa pitää mielessäsi nyt, kun ilmeisesti vielä suoritat matematiikan kursseja ja vastaisuudessa jos/kun eläinlääketieteelliseen päädyt hakemaan. Mikäli tämä todella on unelmasi, älä anna lyhyen matematiikan opintojesi lähtökohtaisesti tulla esteeksi koulutukseen hakeutumiselle :) Käytännöt opiskelupaikan vastaanottamiseen ja aloituksen siirtämiseen liittyen vaihtelevat jonkin verran yliopistoittain ja tiedekunnittain. Helsingin yliopiston eläinlääketieteellisen tiedekunnan hakuoppaassa 2010 aiheesta todetaan seuraavalla tavalla (ks. tarkemmin yllä oleva linkki): "hyväksytty voi anomuksesta siirtää opiskeluoikeuden vastaanottamista vuodella tiedekunnan hyväksymän syyn kuten asevelvollisuuden tai raskauden takia."
Mikäli haluat tietää tästä aiheesta tarkemmin jo tässä vaiheessa, niin sinun kannattaa olla suoraan yhteyksissä eläinlääketieteellisen tiedekunnan opiskelijavalintaan liittyvää neuvontaa antavaan tahoon
. Aurinkoisia kevättalven päiviä ja intoa lukio-opintoihisi toivottaen,
Hanna
Opiskelupaikkaneuvoja
|