|
Keskiviikko 04 Tammikuu 2012 1:57:38 pm
Hei, opintovapaaseen oikeuttavat opinnot määritellään "Opintovapaalaissa"
(1979/273), jonka 5 § kertoo seuraavaa: "Opintovapaa voidaan myöntää opiskeluun julkisen valvonnan alaisessa koulutuksessa.
Opintovapaata voidaan myöntää myös ammattiyhdistyskoulutusta varten siten kuin valtakunnallisten työmarkkinajärjestöjen välisessä työehto- tai virkaehtosopimuksessa erikseen sovitaan sekä maatalousyrittäjille järjestettyyn koulutukseen osallistumiseen siten kuin siitä erikseen säädetään. "
Edelleen "Opintovapaa-asetuksessa"
(1979/864) kerrotaan, mitä tuolla julkisen "valvonnan alaisella koulutuskella tarkoitetaan": "Opintovapaalain 5 §:n 1 momentin mukaisella julkisen valvonnan alaisella koulutuksella tarkoitetaan valtion tai kunnan järjestämää koulutusta ja valtionosuuteen oikeuttavaa tai valtion avustuksella tuettua koulutusta ja opetusministeriön erikseen hyväksymää muuta koulutusta."
Käsittääkseni ammattikorkeakouluopinnot (poislukien avoimen ammattikorkeakoulun opinnot) ovat aina valtion avustuksella tuettua koulutusta, joten tämän perusteella sinä olet oikeutettu saamaan opintovapaata. Koska en ole asiantuntija tässä asiassa, sinun kannattaa kääntyä tässä asiassa esimerkiksi luottamusmiehen puoleen. Hänen tehtävänään on valvoa, että työehtosopimuksia ja työelämän lakia noudatetaan työpaikalla, joten häneltä löytyy myös varma tieto sinua askarruttavaan kysymykseen. Toivottavasti vastaus löytyy! :) Ystävällisin terveisin, Sini opiskelupaikkaneuvoja
|