Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Kysymykset

- Diakonin pätevyys

Hei.
Olen nyt hakeutumassa opiskelemaan diakonia-ammattikorkeakouluun sosionomi-kirkon nuorisotyönohjaajan suuntautumisvaihtoehtoon. Minua kiinnostaisi se, että onko mahdollista saada diakonin pätevyyttä myöhemmin? Ilman että tarttisi uudestaan suorittaa niitä sosionomin koulutusohjelmaan kuuluvia opintoja. Voiko diakonin pätevyyttä saada muualta kuin diakonia-ammattikorkeakoulusta?
Kiitos vastauksestasi.

Opiskelupaikkaneuvoja vastaa:

Heippa!

Hienoa, että sinulla on kiinnostuksenkohteita mielessäsi:) Diakonin virkaan on määrätty kelpoisuus, jonka voi opiskella ainoastaan Diakonia-ammattikorkeakoulussa. Diakonin pätevyyttä ei siis voi opiskella missään muissa oppilaitoksissa Suomessa. Tästä kerrotaan esimerkiksi Ammattinetissä .

Tsemppiä tuleviin opintoihin,

Suvi

Opiskelupaikkaneuvoja


- Metropolian pääsykokeista

Hei!
haluaisin tietää, onko optometristin, hammasteknikon ja apuvälineteknikon pääsykokeisiin jonkinlainen kirja, joka pitää olla luettuna, ja mitä pääsykokeissa kysellään? Pitääkö myös olla joku tehtävä tehtynä valmiiksi kokeisiin tullessa?

Opiskelupaikkaneuvoja vastaa:

Hei!

Antamistasi taustatiedoista päätellen, olet kiinnostunut alojen opiskelusta nimenomaan Metropolia ammattikorkeakoulussa.

Metropolian sivuilta löytyy hyvät ohjeistukset liittyen eri alojen hakuvaiheisiin ja valintakokeisiin. Sivuilta muun muassa selviää, että kaikkiin mainitsemiisi hakukohteisiin on yhteinen sosiaali- ja terveysalan valmistava tehtävä , mutta muuten hakumenettelyissä on eroja mm. aineistokokeeseen valmistautumisessa. Kannattaakin käydä tutustumassa ohjeisiin jokaisen koulutuksen osalta erittäin tarkasti. Esimerkiksi tuohon apuväliteknikon koulutuksen valinnan aineistokokeeseen löytyy sivuilta jo materiaalia, johon kannattaa paneutua tarkasti jo ennen valintakoetta. Hammastekniikan koulutuksen aineistokokeen materiaali jaetaan vasta koetilanteessa. Optometrian koulutukseen ei puolestaan ole muuta kirjallista osiota kuin tuo yhteinen valmistava tehtävä.

Vanhoja sosiaali-, terveys-, ja liikunta-alan valintakokeiden kysymyksiä en Metropolian sivuilta löytänyt. Valintakokeisiin mahdollisesti liittyvien henkilökohtaisten haastatteluiden tarkoituksena on lähinnä selvittää hakijan motivaatiota, sitoutuneisuutta ja perehtyneisyyttä tulevaan opiskelualaan. Haastatteluissa seurataan hakijan ajattelukykyä ja vuorovaikutustaitoja. Haastattelut kestävät yleensä 15min-45min, kestot vaihtelevat eri opiskelualoilla. Monesti haastatteluissa kysytään haastateltavasta itsestään, tulevasta alasta ja hakijan motivaatioista. Näitä asioita kannattaa siis mietiskellä jo hieman valmiiksi ennen varsinaista haastattelua. Haastatteluissa voidaan kysyä myös yllättäviäkin asioita, esimerkiksi kannanottoja ajankohtaisiin ja yhteiskunnallisiin asioihin. Mahdollisissa ryhmätilanteessa tarkkaillaan puolestaan muun muassa hakijan vuorovaikutustaitoja, kykyä kuunnella ja huomioida muita ryhmäläisiä. Ryhmätilanteessa voi olla esimerkiksi tehtävä, jossa ryhmäläisten tulee muodostaa keskustellen yhteinen mielipide jostain asiasta. Kumpaakaan tilannetta ei kuitenkaan kannata jännittää turhaan, vaan parhaaseen lopputulokseen pääsee olemalla oma itsensä.

Mikäli sinulla on tarkempia kysymyksiä hakuusi liittyen, voit olla yhteydessä myös suoraan Metropolian hakutoimistoon .

Onnea ja menestystä hakuun!

Matti

Opiskelupaikkaneuvoja


- Pääsyvaatimukset

Hei!

Haluaisin tietää, mitkä ovat pääsyvaatimukset Tarton yliopiston lääkikseen, eli MITKÄ AINEET pitäisi olla kirjoitettu yo-kokeessa, ja minkä aineiden keskiarvo merkkaa?
Olen itse jo kirjoittanut kolme vuotta sitten mutta harkitsen meneväni korottamaan arvosanoja / tekemään puuttuvat yo-kokeet aikuislukioon.

Opiskelupaikkaneuvoja vastaa:

Hei!

Tarton yliopiston sivuilla on hyvin opastettu valintoihin liittyvissä asioissa, kannattaa käydä lukemassa tarkasti, mitä siellä sanotaan näiden lisäksi:
"Admission of the international applicants is formed on the basis of the results of SAT test in Biology 16 students will be accepted to the English group of Medicine. Admission takes place on the basis of a ranking list. In case of equal scores, an applicant ranked higher has:
1. higher score in Chemistry*
2. higher number of courses of Chemistry*
3. higher score in Biology*
4. higher number of courses of Biology*
* a final examination result of upper secondary school "

Valinta tehdään siis pääasiallisesti tuon SAT test in Biology perusteella ja vasta tasapistetilanteessa otetaan huomioon nuo arvosanat kemiasta ja biologiasta sekä opiskeltujen kurssien määrät. Sinun tulee lähettää kopiot sekä lukion päättötodistuksestasi että ylioppilastutkintotodistuksestasi.

SAT-testiin vaadittavat pohjatiedot löydät puolestaan täältä, eli
"Recommended Preparation
* One-year college preparatory course in biology (either a general survey course, or one with emphasis in ecology or molecular biology)
* One-year course in algebra (or one year of an integrated math sequence)
* Experience in the laboratory "

Sivuilla on myös erittäin paljon FAQ-kysymyksiä, joista löytyy vastauksia mm. noihin todistusten kopioihin ja lähettämisiin. Lisäksi heille voi lähettää lomakkeen kautta lisäkysymyksiä ja he vastaavat sinulle henkilökohtaisesti. Käythän lukemassa myös kielikokeista yms. tärkeästä, joka tulee ottaa huomioon jo hakemusta tehtäessä.

Toivottavasti vastauksestani on hyötyä sinulle. Lisäinformaatiota saat parhaiten Opiskelupaikan Teemu Halmiselta (040 480 8080, teemu.halminen@opiskelupaikka.fi ).

Aurinkoista kevään jatkoa toivottaen,

Päivi
Opiskelupaikkaneuvoja


- Ensihoidon kuntotestistä

Hei,
millainen kuntotesti Tamkin ensihoidon valintakokeessa pidetään, eli mistä erilaisista testeistä se koostuu? Tuoreimmassa ammattikorkeakoulujen 2010 -hakuoppaassa ei ollut mitään mainintaa, että minkäänlaista kuntotestiä Tamkissa edes olisi.

Opiskelupaikkaneuvoja vastaa:

Hei!

TAMK:in hakuoppaan sivulla 50 esitellään tarkemmin sosiaali-, terveys- ja liikunta-alan valintakokeen sisältöä. Oppaassa mainitaan, että: ”Sosiaali- ja terveysalan valintakokeessa painotetaan alalle soveltuvuutta arvioimalla motivaatiota (30 p), sosiaalisia valmiuksia (15p) ja oppimis- ja työskentelyvalmiuksia (20 p). Valintakoe sisältää valmistavan tehtävän, haastattelun ja ryhmätehtävän sekä kirjallisen osuuden. Ensihoitajan koulutusohjelman koe sisältää lisäksi fyysisen kunnon testin.” Eli ensihoitajan valintakoe tosiaan sisältää myös fyysistä kuntoa mittavan testin, mutta valintakokeeseen kuuluu myös muita osiota. Huomioithan erityisesti valintakoekutsun mukana tulevan ennakkotehtävän, jonka palauttaminen valintakoepäivänä on ensisijaisen tärkeää. Fyysisen kunnon testistä ei hakuoppaassa kerrota sen tarkemmin, mutta sain TAMK:in hakutoimistosta tiedon, että testissä mitataan hakijan fyysistä kestävyyttä, lihaskuntoa sekä koordinaatiota. Tällöin siis tarkastellaan hakijan fyysistä kuntoa kokonaisvaltaisesti eri näkökulmista. Jos haluaisit kysellä valintakokeista tarkemmin, TAMK:in hakutoimiston osaava henkilökunta auttaa sinua mielellään.

Onnea tuleviin valintakokeisiin!

Ystävällisin terveisin,

Suvi

Opiskelupaikkaneuvoja


- Lääkikseen vaadittavat fysiikan, kemian ja biologian kurssit

Hei!

Koko lukion ajan minulla oli suunnitelmissa lähteä ulkomaille opiskelemaan kaupallista alaa. Tilanne on kuitenkin muuttunut ja tänä keväänä pyrin Aallon kauppakorkeaan. Lääkis on alkanut kutkuttamaan kuitenkin enemmänkin, ja nyt mietityttää, millaiset taidot minun tulisi vähintään omata pystyäkseni pyrkimään lääketieteelliseen (vuoden päästä keväällä 2011) ja onko nämä taidot mahdollista hankkia itsenäisesti vuoden aikana? Mikä olisi järkevä menettely?

Olen lukenut vain pakolliset kurssit fysiikasta, biologiasta ja kemiasta.

Lisäksi minua mietityttää lähtöpisteiden anto. Tulevatko pisteet automaattisesti pyrkimisvuodesta riippumatta, ja kuinka paljon ne oikeastaan hyödyttävät (Kauppis/Lääkis)? Itse olen kirjoittanut seuraavaa: pitkä englanti E, pitkä saksa L, keskipitkä ruotsi L, lyhyt ranska E, lyhyt matematiikka L, äidinkieli M ja yhteiskuntaoppi M.

Kiitos paljon vastauksestanne!

Opiskelupaikkaneuvoja vastaa:

Hei!

Välillä omat suunnitelmat ottavat uutta suuntaa, ja uudenlaiset asiat alkavat kiinnostamaan:) Hienoa, että sinulla on kiinnostavia koulutusaloja mielessäsi! Kuten tiedätkin, lääketieteellisen pääsyä pidetään melko haasteellisena. Hakijoita on paljon ja suuri osa hakijoista on yleensä varsin hyvin motivoituneita. Myöskään valintakokeessa vaadittavat tiedot ja taidot eivät ole sieltä helpoimmasta päästä. Kilpailun ollessa kovaa, taso kasvaa entisestään. Olitkin tietoinen, että lääketieteellisen opinnoissa, niin kuin myös valintakokeissa ja valintakoekirjassa, painottuu fysiikan, kemian, matematiikan ja biologian osaaminen. Lääketieteellisen valintakoekirja ja -kysymykset pohjautuvat kyseisten aineiden lukion oppimääriin. Myös lukion syventävät kurssit toimivat pohjana valintakoeaineistolle.

Koska sanoit opiskelleesi lyhyttä matematiikkaa ja biologiasta, kemiasta ja fysiikasta pakolliset kurssit, olisi kyseisten aineiden asiakokonaisuuksien syventäminen kohdallasi varmasti suureksi hyödyksi. Koska olet hakemassa vasta vuoden päästä, on sinulla mahdollisesti hyvin aikaa lajentaa tietoisuuttasi ja osaamistasi kyseisten aineiden suhteen. Ihmisten välillä on suuria eroavaisuuksia siinä, millä tavoin he oppivat parhaiten. Sinun kannattaa miettiä, koetko itse olevasi itsenäisestä tekemisestä tykkäävä opiskelija, vai olisiko esimerkiksi aikuislukion kurssien käyminen kohdallasi mahdollinen vaihtoehto? Aikuislukiossa on mahdollista suorittaa itseä kiinnostavia kursseja. Voisit halutessasi tutustua ed. linkin kautta paikkakuntasi aikuislukioiden tarjontaan. Jos sen sijaan haluaisit mieluummin opiskella itsenäisesti, kannattaa sinun hankkia itsellesi tarvittavia kurssien materiaaleja, ja pyrkiä opiskelemaan tällä tavoin. Voisit myös jo tässä vaiheessa tutustua tänä vuonna pääsykoekirjana toimivaan Galenokseen, ja tutkia, miltä kirjan sisältämien asiakokonaisuuksien taso omaan osaamiseesi verrattuna vaikuttaa. Pääsykoekirjan tutustuminen kannattaakin aloittaa jo hyvissä ajoin. Lääketieteelliseen pyrkiville järjestetään myös monenlaisia valmennuskursseja, joten jos tämä vaihtoehto tuntuisi itselle soveltuvalta, kannattaa sinun vertailla eri kurssien tarjontaa.

Turun yliopiston lääketieteellisen valintaoppaasta löytyy tieto, että vuonna 2011 lääketieteelliseen hakevien osalta yo-tutkintotodistuksen perusteella saatavat pisteet muuttuvat. Sivun tietojen mukaan ensi vuonna pisteitä saa neljästä aineesta, eli äidinkieli, pitkästä kieli, biologian, kemian tai fysiikan ainereaali sekä lisäksi jokin muu reaali tai pitkä matematiikka. Tarkempia pisteitä ei oppaassa vielä mainita. Sinua myös kiinnostavan kauppatieteellisen alan yotutkinnon perusteella saatavasta pisteytyksestä löytyy tietoa täältä. En osaa varmaksi sanoa, pysyykö pisteytys samana myös ensi vuonna. Sivuilta löytyvän taulukon avulla voit tarkastella, miltä yotutkintopistees vaikuttavat. Maksimipistemäärä on 40. Kirjoitutksesi ovat menneet oikein mukavasti, joten saat varmasti hyvin pisteitä niiden perusteella. On myös muistettava, että yliopistoissa on hakijakiintiö, jossa tarkastellaan vain valintakoemenestystä. Jos siis valintakoe menisi erittäin hyvin, voi sisään päästä pelkän valintakokeen perusteella.

Oikein paljon tsemppiä tuleviin valintakoeurakoihin:)

Suvi

Opiskelupaikkaneuvoja


 
Etusivu Virtuaaliopo Koulutus Pääsykoe Opiskelijaelämä Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit