Yleistä tietoa

Yliopisto-opiskelu

AMK-opiskelu

Toisen asteen -opiskelu

Aikuisopiskelu

Muut

Ammatinvalintatesti ja uraneuvoja

Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Kysymykset

- opettajaksi

Moikka!

Valmistuin muutama vuosi sitten Liikunnanohjaajaksi ja nyt suunnittelen lisä-/täydennyskoulutusta.

Ajattelin hakea ammatilliseen opettajakorkeakouluun ja liikunnan ylempään korkeakoulu tutkintoon. Näin saisin pätevyyden opettajan työhön, mutta minkä tason ope? Mahdollisesti voisin lukea myös avoimessa yliopistossa terveystietoa.

Olen ottanut jo selvää koulutuksista jne, mutta mihin opettajan työhön olen silloin pätevä...?

Opiskelupaikkaneuvoja Sini Hurskainen vastaa:

Hei,

hyvä, että olet ottanut selvää sinua kiinnostavista koulutuksista. Tietoa opettajien pätevyysvaatimuksista löytyy parhaiten opetustoimen henkilöstön kelpoisuusvaatimuksia käsittelevästä asetuksesta.

Jos liikunnan ylemmän korkeakoulututkinnon eli liikunnan maisterintutkinnon suorittaa liikuntapedagogiikka pääaineena sinä saat pätevyyden opettaa liikuntaa peruskoulussa sekä lukiossa. Jos sinulla tämän tutkinnon lisäksi on kolme vuotta alan työkokemusta, sinun on mahdollista opettaa liikuntaa myös ammatillisena aineena jossakin toisen asteen ammatillisessa oppilaitosessa, esimerkiksi liikunnanohjauksen perustutkinnossa. Maisterin tutkinto ja kolmen vuoden työkokemus antaa pätevyyden myös ammattikorkeakoulun tuntiopettajan/lehtorin virkaan.

Ammatillinen opettajakorkeakoulu on lyhyempi tapa saada pätevyys opettaa liikuntaa ammatillisena aineena ammatillisessa oppilaitoksessa. Koulutuksen lisäksi sinulla tulee olla alan työkokemusta vähintään kolme vuotta. Kyseinen koulutus ei kuitenkaan anna pätevyyttä opettaa liikuntaa lukiossa, peruskoulussa tai ammattikorkeakoulussa, koska kyseisissä oppilaitoksissa opettaminen vaatii aina ylemmän korkeakoulututkinnon.

Ammattioppilaitoksissa opetetaan liikuntaa myös yhteisenä aineena eli siis kaikille ammatillista perustutkintoa suorittaville suunnattuina opintoina. Tähän olet pätevä nykyisellä liikunnanohjaajan tutkinnollasi.

Jos aiot opiskella sivuaineena terveystietoa, 60 opintopisteen kokonaisuus antaa sinulle pätevyyden opettaa sitä peruskoulussa ja myös lukiossa toisena opetettavana aineena.

Toivottavasti tämä selvensi asiaa! Kannattaa tutkailla vielä linkittämääni asetusta. Vaihtoehtoisesti pätevyysvaatimukista löytyy tietoa myös OAJ:n sivuilta .

Onnea hakuun ja iloista joulun odotusta toivottaa,

Sini

opiskelupaikkaneuvoja

 


- Lääketieteelliseen?

Terve! Olen miettinyt jo pitemmän aikaa lääkikseen pyrkimistä lukion jälkeen. Olen menestynyt kiitettävästi biologiassa, fysiikassa ja kemiassa, mutta tuskin pääsykokeessa on yhtä "helppoja" tehtäviä kuin lukiotehtävät ko. aineissa. Esimerkiksi aineisto tehtävät mietityttävät ja ajan riittäminen pääsykokeissa... Miten voisi parhaiten harjoitella aineistotehtäviin, laskurutiinia ja ajankäyttöä?

Opiskelupaikkaneuvoja Jutta Takalahti vastaa:

Moikka!

Ensi keväänähän lääketieteellisen koulutuksen valintakoe uudistuu, minkä myötä halutaan helpottaa suoraan lukiosta hakevien menestymistä. Koska pääsykoe aineistona ovat juuri biologian, kemia ja fysiikan lukion oppimäärät (katso tarkemmat kurssit täältä), uskoisin sinulla olevan hyvät mahdollisuudet päästä opiskelemaan. Sinun pitäisi opiskella perusteellisesti pääsykoeaineistoon sisältyvät kirjat. 

Oletko tutustunut aiempien vuosien kysymyksiin? Niitä löytyy esimerkiksi Helsingin yliopiston sivuilta . Vaikka, ensi vuoden kysymyksistä kukaan ei osaa vielä sanoa, kannattaa ehdottomasti harjoitella tekemällä edellisten vuosien pääsykokeita. Näin voit harjoitella myös ajan hallintaa. Useat hakuun valmistautuvat eivät hoksaa suunnitella ajankäyttöään, mutta siihenkin on tärkeää valmistautua. Jokaiselle osiolle tai tehtävälle voi laskea ajan, jonka siihen saa käyttää. Jos koe kestää 5 tuntia ja tehtäviä on 5, voi jokaiseen käyttää yhden tunnin. Samalla tavoin kuin esimerkiksi yo-kirjoituksissa.

Laskurutiinia voi harjoitella, tekemällä fysiikan ja kemian oppikirjoista löytyviä tehtäviä ja laskuja. Aineistotehtäviin puolestaan voisivat auttaa esimerkiksi oppikirjoista tiivistelmien tai ajatuskarttojen tekeminen. Jokaisen pitäisi löytää oma tyyli oppia parhaiten ja käyttää sitä. Kannattaakin pohtia millä tavoin opit parhaiten: minkälaiset ulkoiset olosuhteet, ajankohta ja minkälaisin menetelmin. Voit tehdä itsellesi vaikka lukusuunnittelman, johon kirjaat, minkä verran ja mitä asioita opiskelet kullakin viikolla. Kun on selvät sävelet, ei tarvitse turhaan stressata ylimääräisiä! :)

Tsemppiä pääsykokeisiin valmistautumiseen toivottelee,

Jutta

Opiskelupaikkaneuvoja


- Ensihoito- koulutukset vuonna 2011

Missä kaikissa suomen- tai ruotsinkielisissä ammattikorkeakouluissa alkaa tänä syksynä koulutukset ensihoidon ammattiin?

Opiskelupaikkaneuvoja vastaa:

Moikka!

Koulutusnetin koulutustarjontahaun perusteella, syksyllä 2011 alkavia ensihoidon (nuorten) koulutuksia löytyy seuraavista oppilaitoksista:

Savonia-ammattikorkeakoulusta (Kuopio), Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta (Kotka), Saimaan ammattikorkeakoulusta (Lappeenranta) ja Arcada - Uudenmaan ruotsinkielisestä amk:sta (Helsinki).

Ensihoidon koulutuksia aikuiskoulutuksena löytyy Oulun seudun amk:sta (Oulu) ja Metropolia amk:sta (Helsinki).

Opintoluotsista voit löytää itsellesi lisää hyödyllistä tietoa koulutusohjelmasta, ja suosittelen tutustumaan tarkemmin myös ammattikorkeakoulujen kotisivuille. Hakuun liittyvissä kysymyksissä sinua auttavat ammattikorkeakoulujen hakutoimistot (yhteystiedot linkissä).

Ystävällisin terveisin

Janne

Opiskelupaikkaneuvoja


- Miten valmistautua etänä?

Hei! Olen 18-vuotias tyttö ja asun tällä hetkellä ulkomailla, valitettavasti minulla ei ole puutteellisen kielitaidon vuoksi mahdollisuutta jatkaa lukiota täällä joten luen nettilukiossa. Haluaisin kuitenkin kovasti pyrkiä oikeustieteelliseen. Tiedän että olen muita jäljessä (normaaliin päivälukioon verrattuna) ja haluaisinkin kysyä onko mitään mitä voisin enemmän harjoitella pääsykokeita varten? Yhteiskuntaoppi, ruotsi yms., mitkä aineet tulisi kirjoittaa, mihin kursseihin panostaa enemmän että näin nettilukiolaisena minullakin olisi mahdollisuus päästä opiskelemaan oikeustiedettä? Tai mitään vinkkejä miten voisin valmistautua, ilman läsnäolevien opettajien tukea?

Kiitos jo nyt todella paljon avustanne!

Opiskelupaikkaneuvoja Anna-Maija Kärävä vastaa:

Hei

opiskelet siis tällä hetkellä etälukiossa ja tarkoituksenasi on käsittääkseni valmistua ylioppilaaksi sitä kautta?

Tulevaisuuden toiveissasi siintää oikeustieteen opinnot. Oikeustieteitä voi opiskella Helsingin, Turun ja Lapin yliopistoissa. Joka yliopistolla on omat valintakoekirjansa ja kokeensa eli yhteisvalintaa ei ole. Valintakoekirjat julkaistaan yleensä maalis-huhtikuussa ja niiden aihealueet vaihtelevat vuosittain. Sinun kannattaa tutustua oheisen linkin takaa Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan sivustoon , jonne päivitetään ajankohtaista hakutietoa.

Kaikkien oikeustieteen opintoihin hakevien on osallistuttava valintakokeeseen. Sinun kannattaa muistaa, että uusien opiskelijoiden valinta on ainakin tähän asti tapahtunut kahdessa kiintiössä: yhteispiste- ja valintakoekiintiössä. Yhteispistekiintiössä opiskelijat valitaan lähtöpisteiden ja valintakoepisteiden yhteenlasketun kokonaispistemäärän mukaan ja koepistekiintiössä pelkästään valintakoepisteiden perusteella. Lukio-opinnoista esim. yhteiskuntaoppi voi olla hyödyllistä oikeustieteen opintoja ajatellen, mutta pääsykoe on se ratkaisevin tekijä sisäänpääsyssä.

Oikeustieteellisen valintakokeessa voi olla esimerkiksi oikeustapaus-, essee-, monivalinta- sekä aukkotäydennys- ja aineistotehtäviä.

Monet oikeustieteen opintoihin pyrkivät käyvät jonkin valmennuskurssin. Pakollista tämä ei tietenkään ole ja kannattaakin pohtia tarkasti, osallistuuko kurssille. Joidenkin valmennuskurssiyritysten kautta on mahdollista saada myös itseopiskelumateriaalia, jos ei itse pysty olemaan läsnä kurssilla. Oikeustieteellisen pääsykoe – kuten myös varsinaiset opinnot – vaativat kaiken kaikkiaan pitkäjänteistä ja sitkeää lukemista sekä tietojen tarkkaa osaamista ja soveltamista.

Tsemppiä sinulle lukio-opintoihin ja tuleviin pääsykokeisiin!

Terveisin,

Maija

Opiskelupaikkaneuvoja


- Sosionomi-Diakoni opinnot

Hei,

Jos aloittaa aikuiskoulutuksen sosionomi-opinnot Tampereella syksyllä 2012 niin onko myöhemmin mahdollista jotenkin vaihtaa opiskelemaan diakiin sosionomi-diakoni -opintoja?
Sellaista koulutusta ei näyttäisi syksyllä 2012 alkavan, muuta kuin muuntokoulutuksena ja siihen minulla ei ole mahdollista päästä. Onko tietoa milloin seuraava sosionomi-diakoni aikuiskoulutus alkaa (laajoilla hakuperusteilla)?

Opiskelupaikkaneuvoja Sini Hurskainen vastaa:

Moikka ja kiitos kysymyksestäsi!

Niin kuin tiesitkin, syksyllä 2012 alkava koulutus on muuntokoulutusta. Syksyllä 2012 on ollut haku laajoilla hakuperusteilla diakonisen sosiaalityön suuntautumisvaihtoehtoon. Kyseinen koulutus alkaa nyt keväällä 2012 Järvenpäässä. Hakuaika siihen koulutukseen on siis jo ohi ja koulutuksen opiskelijat on jo valittu.

Vuonna 2013 alkavista koulutuksista ei ole vielä julkaistu tietoja, joten valitettavasti en voi kertoa, milloin seuraava haku diakonisen sosiaalityön koulutusohjelmaan laajoilla hakuperusteilla on. Tätäkin asiaa sinun kannattaa kysyä suorana Diakin hakutoimistosta.

Toivottavasti reitti sinua kiinnostavien opintojen pariin löytyy! :)

Iloista joulun odotusta toivottaa,

Sini

opiskelupaikkaneuvoja

 


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo