Alavalinta: Sivupolulla

Yhteiskunnan ihanneopiskelija tietää parikymppisenä, mitä haluaa, lukee viidessä vuodessa maisteriksi ja laskeutuu opinnoista tasajalkaa oman alan hommiin. Todellisessa elämässä akateemisten opinto- ja urapolut harvoin ovat suoraviivaisia. Ja sivupolut, nekin ovat sallittuja.

Raiteet kääntyvät Koskelan raitiovaunuvarikkoa kohti. Täällä huolletaan lukuisat vihreät vaunut ja koulutetaan niihin kuljettajat.

Koulutushallin oven avaa Jonne Kuusniemi ja kutsuu sisään.

Kuusniemi on teologian ylioppilas ja nuoriso-ohjaaja. Silti hän on tänäänkin vetänyt ylleen liikennelaitoksen esimiehen vetimet. Miehen työnimike on liikennemestari, hän siis organisoi raitiovaunukuljettajien koulutusta ja huolehtii uusien kuljettajien rekrytoinnista.

Ura lähti liikkeelle kesäpestistä ratikkakuskina kymmenen vuotta sitten. Ja edelleen ollaan samoilla raiteilla. Neljän kuskivuoden jälkeen hän jatkoi ajo-opettajana ja on nyt vuoden verran hoitanut nykyistä työtä.

Näiden vuosien aikana Kuusniemi on perustanut perheen, joten vakituinen työ ja palkka, joka tulee ajallaan, ovat olleet tervetulleita. Mutta opintopisteet eivät ole kymmenessä vuodessa karttuneet.

Tuhannen syytä keskeyttää

Kuusniemi ei ole ainoa, jonka opinnot jäävät kesken. Tilastojen mukaan joka vuosi yli 8 000 yliopisto-opiskelijaa keskeyttää opintonsa, se on kuusi prosenttia kaikista yliopisto-opiskelijoista. Ja 12 000 ammattikorkeakoululaisistakin, vajaa kymmenen prosenttia kaikista, lyö hanskat tiskiin vuosittain.

Keskeyttämisen on melkein yhtä monta tuhatta syytä. Ala voi olla väärä, opintojen ohjaus puutteellista, henkilökohtainen elämänmuutos tai kriisi tekee opiskelusta mahdotonta tai työelämä viekin mennessään. Osa keskeyttäneistä palaa opintojen ääreen myöhemmin, osa ei koskaan.

"Olin vähän kakara silloin"

Kuusniemi haaveilee suorittavansa opinnot loppuun. Nuoruuden alavalinta ei siis kaduta, vaikka työelämä onkin vienyt eri suuntaan.

– Ainoastaan se kaduttaa, että en tehnyt tutkintoani valmiiksi. Olin vähän kakara vielä silloin, Kuusniemi sanoo.

Jos opintie vie maisteriksi asti, voisi työkuvioita järjestellä uuteen kuosiin. Kesällä voisi tehdä pappiskeikan, ottaa välillä virkavapaata ja kokeilla lasten ja nuorten opettamista, Kuusniemi miettii.

– Tuskin tästä kuitenkaan kokonaan vaihdan. Ne olisivat enemmän kuin seikkailuja. Mutta mistä sitä tietää, vaikka sille seikkailuretkelle jäisi, niin kuin jäi tällekin.

Maisterille ei ole yhtä polkua

Maisterit voivat työelämässä päätyä monenlaisiin tehtäviin, kertoo urapsykologi Liisa Jaakkonen Helsingin Kluuvin työ- ja elinkeinotoimistosta. Maisterin tutkinto harvoin johtaa tiettyyn ammattiin. Poikkeuksena ovat esimerkiksi lääkärin tai opettajan tutkinnot.

Yleisesti ottaen on vaikeaa määritellä yksiselitteisesti, milloin maisteri on koulutustaan vastaavassa työssä. Ja vielä eri asia on se, milloin hän itse kokee niin.

Jaakkosen pakeilla, uransa ensi askelia suunnittelemassa käy eniten yhteiskuntatieteilijöitä, humanisteja ja kauppatieteilijöitä. Heidän tutkintonsa on laaja, ja sen pohjalta voi hakea moneen työhön. Monet miettivät vielä opintojen loppuvaiheessa ja valmistuttuaankin, mitä tutkinnolla tekisi.

Parasta olisi, jos suunnitelmaa rakentaisi mielessään koko opiskelujen ajan. Kaikilla opiskelun aikaisilla valinnoilla, työkokemuksella, harjoitteluilla ja harrastuksilla voi olla merkitys työelämään sijoittumisessa. Kokemusten kautta peilataan, haluaako olla asiakaspalvelutyössä vai tutkijan kammiossa.

Urapsykologi ei kuitenkaan halua kasata paineita nuorten harteille.

– Kypsyminen vie tietyn aikansa ja jatkuu koko opintojen ajan. Käsitykset itsestä voivat muuttua ja kiinnostuksen kohteetkin vaihtua. Jos näin käy, sen kanssa eletään sitten.

Muusikko tarvitsee muun leipätyön

Iida-Maria Oikarinen, antaa flyygelin soida ja laulaa sen seuraksi itse säveltämäänsä kappaletta. Se kertoo rakkaudesta. Ja siitä, että ihmisessä on paljon piilossa olevia kykyjä.

Oikarinen on opiskellut Oulussa musiikkikasvattajaksi, ja voisi siis tehdä töitä vaikkapa yläasteen tai lukion musiikinopettajana. Tämän hetken haave ei kuitenkaan ole koululuokassa.

– Olen esiintynyt yleisölle nelivuotiaasta lähtien. Ja aina kun pääsen lavalle, tulee sellainen fiilis kuin tulisin kotiin.

Jos haaveilee esiintyjän urasta, oli ala sitten musiikki, teatteri tai tanssi, pitää olla valmis treenaamaan ja hiomaan, vaikka toisaalta valmiiksi ei tule koskaan.

Ja sitten on muistettava taloudelliset realiteetit.

– Suomen kokoisessa maassa harvoilla artisteilla on mahdollisuus elättää itsensä pelkästään tällä. Jos ei satu olemaan suvun perintöä tai rikasta puolisoa, on elanto hankittava sieltä ja täältä. Säädyllisen ammatin hankittuaan töitä on kuitenkin helpompi saada kuin suoraan lukion penkiltä.

Elämää on opintoputken ulkopuolellakin

Oikarinen tienaa leipäänsä myymällä Helsingin keskustan tavaratalossa liinavaatteita. Ja nauttii työstä, jossa oppii ihmisten kohtaamisen taitoa, kommunikointia sekä asioiden hoitamista. Niitä ei koulunpenkillä niin vain opita.

– Työssä yritän olla läsnä toiselle ihmiselle. Sitä tästä maailmasta puuttuu. Ja esiintyvällä taiteilijallakin tärkein on läsnäolon taito, Iida-Maria pohtii.

– Tähän elämäntilanteeseen tämä on myös siksi hyvä vaihtoehto, koska työt eivät seuraa kotiin. Jos opettajana tekisi 20 tuntia viikossa, siihen käytettävä työmäärä olisi luultavasti tuplat, kun pitää suunnitella ja arvioida ja kaikkea mahdollista.

Maisteriksi Oikarinen valmistui, ohjesääntöjen mukaisesti, viidessä vuodessa. Ja ne vuodet kuluivatkin tukka putkella.

– Olen tällainen perfektionisti ja viiden vuoden jälkeen olin ihan loppu. Sen haluan sanoa muille, että on paljon muutakin elämää opintoputken ulkopuolella, Iida-Maria miettii.

Työvoimaa kaivataan sosiaali- ja terveysalalle

Nykyajan työurat ovat monimuotoisia: niihin mahtuu entistä enemmän erilaisia työpaikkoja, alan vaihtoja ja opiskelurupeamia.

Yli kolmekymppisistä työssäkäyvistä suomalaisista jo 40 prosenttia vaihtaa ammattia, kertovat Tilastokeskuksen vuonna 2007 keräämät tiedot. Osa vaihtaa ammattia vaihtelunhalusta, osa urakehityksen takia. Ja osan on vain pakko, sillä töitä ei löydy.

Taloudelliset tilanteet muuttuvat. Ja joskus arviot siitä, mille aloille väkeä eniten tarvitaan, menevät pieleen. Tällä hetkellä Opetusministeriön arvion mukaan liikakoulutusta on ainakin käsi- ja taideteollisuusaloilla ja media-alalla, ja lisää työvoimaa vetää sosiaali- ja terveysala.

Yliopisto ei ole ainoa vaihtoehto

Kaisa Murdoch opiskeli biologiaa yliopistossa, viihtyi opinnoissaan ja valmistui hyvässä vauhdissa maisteriksi. Mutta siihen akateeminen onni sitten päättyikin.

Biologille, joka ei ole tutkija eikä opettaja, ei oman alan töitä niin vain ilmaannu. Valmistumisen jälkeen Murdoch on tehnyt töitä tiedekeskuksen oppaana ja verkkotoimittajana.

– Ennen kuin aloitin opinnot, en ollut miettinyt pätkääkään, millaista työtä haluaisin tehdä. Nuorempana meni vain sen mukaan, mitä kiinnostaa opiskella. Monesti olen miettinyt, että miksi yliopisto oli muka ainoa vaihtoehto.

Opinnoissakaan työllistymisestä ei Kaisan mukaan puhuttu kuin sivulauseessa.

– Yliopistolla elettään välillä kuplassa. Ei siellä kauheasti puhuta opiskelun jälkeisestä elämästä. Vasta valmistumisen jälkeen selvisi kuinka vaikeaa työn saaminen on, Murdoch sanoo.

Tutkijan ura vaihtui terkkariunelmiin

Murdoch aloitti viime syksynä hoitoalan opinnot ammattikorkeakoulussa. Tulevaisuudessa haaveammatti olisi terveydenhoitaja äitiysneuvolassa tai jokin muu neuvontatyö terveyskeskuksessa.

Ennen toiselle koulutuskierrokselle lähtemistä Kaisa harkitsi tarkkaan, mitä lähtisi opiskelemaan, sillä ei halua enää opiskella vain opiskelemisen vuoksi. Hän kävi mielessään kaikki työvaihtoehdot läpi ja totesi, että haluaa tehdä toiminnallista työtä ihmisten kanssa.

– Harkitsin pitkään tutkijanuraa. Mutta graduvaiheessa tajusin, että en jaksa syventyä vuosikausiksi jonkin yhden eliöryhmän tutkimiseen. Luulen, että kyseenalaistaisin koko ajan sen työn mielekkyyttä itselleni. Hoitotyötä en kyseenalaista, se tuntuu tärkeältä.

Myös hyvä työtilanne oli valintakriteeri. Hoitoalalla töitä on paljon ja parhaassa tapauksessa pääsee jopa valitsemaan useasta paikasta sen työyhteisön, joka sopii itselle parhaiten.

Kaikesta huolimatta biologi ei harmittele aikaisempaakaan koulutusvalintaansa.

– Minusta olisi kohtuutonta vaatia 18-vuotiaalta, että hän heti tietäisi tasan tarkkaan mitä haluaa. Sivupolut ovat luvallisia, eikä niitä kaikkien kohdalla vain voi välttää.

Teksti: Päivikki Pietarila Kuvat: Tomi Setälä


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo