Intohimona tekniikka

Biologiaa ja tekniikkaa yhdistävä koulutus on ollut nappivalinta Kati Penttiselle. Myös Katin siskosta tuli teekkari, vaikka he eivät teekkarimallia opettajavanhemmilta saaneetkaan.

Bioinformaatioteknologiaa  Aalto-yliopiston sähkötekniikan korkeakoulussa kolmatta vuotta opiskeleva Kati Penttinen nauttii opiskelun kaikista puolista.

Hän oli lukiossa kiinnostunut kaikista aineista, erityisesti matematiikasta, kemiasta ja biologiasta.

Lukion jälkeen hän harkitsi biologian opintoja ylipoistolla, mutta päätyi kuitenkin bioinformaatioteknologiaan.

– Opinnoissa yhdistyy mukavasti tekniikka ja biologia. Pidän myös siitä, että täällä konkreettisesti tehdään asioita, eikä vain opiskella niitä kirjoista. Kouluun hain isosiskoni suosituksesta, aikaisemmin en ollut edes tiennyt, että vastaavaa koulutusta on olemassa, Kati kertoo.

Pitkä matematiikka on ehdoton

Bioinformaatioteknologia on yksi vaikeimpia paikkoja päästä sisään Aalto-yliopiston teknillisistä korkeakouluista. Pääsykokeisiin kuuluu matematiikan koe sekä vaihtoehtoisesti joko kemia tai fysiikka. Hakijoita on paljon, ja vuosittain vain 49 otetaan sisään.

– Pitkä matematiikka on ihan ehdoton, ilman sitä on vaikea pärjätä pääsykokeissa ja sen jälkeen opiskelussa mukana. Matematiikka ei kuitenkaan mene äärettömän vaikeaksi, joten jos on lukiossa pärjännyt siinä hyvin, pysyy myös täällä mukana ihan kiitettävästi, Kati kertoo.

– Varsinkin ensimmäisen vuodet ovat lähes pelkästään matematiikkaa ja tietokoneiden hakkaamista, vasta maisterivaiheessa pääsee lukemaan mielenkiintoisimpia kursseja.

Diplomi-insinöörin tutkinto antaa valmiudet moneen työhön. Kati voisi esimerkiksi nähdä itsensä myöhemmin tutkijana.

– Kaikki aivojutut kiinnostavat, hän selventää.

Tyttönä poikien seassa

TKK:lla opiskelijakunta on pääsääntöisesti miesvaltainen, mutta biolla sukupuolijakauma on lähes 50/50. Katille opiskeluympäristön miesvaltaisuus ei ole ikinä ollut ongelma.

– Ei ehkä kannata olla erityisen herkkä poikien seurassa. Jutut voivat välillä lähteä käsistä, kun he eivät muista, että paikalla on myös tyttöjä, hän naurahtaa.

Biolle hakevan kannattaa Katin mielestä olla yleisesti kiinnostunut kaikesta, eikä sormi saa mennä suuhun, jos pitää esimerkiksi ohjelmoida jotain. Opiskelijoilla on myös hyvä opiskelumotivaatio ja halu tietää lisää.

Bonuksena teekkarikulttuuri

Kati ja hänen siskonsa ovat perheen ainoat teekkarit, heidän vanhempansa ovat opettajia. Siskosten alavalinnassa ei kuitenkaan koskaan ole ollut mitään ihmeellistä, vaan vanhemmat ovat kannustaneet tekemään sitä mitä itse haluaa.

Itse opiskelun lisäksi Katia kiinnosti teknillisessä korkeakoulussa erityisesti opiskelukulttuuri ja opiskelijaelämä. Hän onkin paljon mukana opiskelijatoiminnassa, ja tällä hetkellä fuksikapteenina vastaa bion opiskelijoiden killan Inkubion uusista opiskelijoista.

– Ensimmäinen vappu teekkarina on ollut ikimuistoisin kokemus opiskelijaelämän osalta. Siihen kuuluu paljon kaikkea ja saa todella tuntea olevansa osa porukkaa, Kati muistelee.

 

Sinustako teekkari?

Yhteishaku  teknillisiin yliopisto-opintoihin alkaa 7.3.2011. Lue, millaista teekkarina olo on Opiskelupaikan Teekkariksi-osiosta  sekä diplomi-insinööri ja arkkitehtikoulutuksen yhteisvalinnan sivuilta

 

 

 

 

 


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo