Järjestöjen talkoolaiset rokkasivat Ilosaaressa

Järjestöjen nuoret kertoivat rokin ohella tärkeistä asioista. Aikaa jäi myös keikoille ja kavereille.

Ilosaarirockissa oli talkoolaisten lisäksi paikalla järjestöjen edustajia, jotka kertoivat järjestönsä kautta tärkeistä asioista kuten vähemmistöjen oikeuksista ja sodan vastaisuudesta. Ihan mistään perusfeissauksesta ei kuitenkaan ollut kyse.

- Olemme kiertäneet asuntoautollamme tänä vuonna kymmeniä festareita. Täällä on mukava keskustella ihmisten kanssa, sillä kaikki ovat mukavan rentoja. Ja sitten näkee tosi paljon tuttuja, kertoo Taija Ståhlberg Sodan jäänteet –kampanjan ständillä.

Ilosaarirockissa järjestöjen edustajat oli kerätty omaan sopukkaansa heti sisääntuloporttien kylkeen. Työntekijät tunnisti STAFF-passista, josta ilmeni myös heidän organisaationsa.

- Meidän pisteellä on ollut mukavan vilkasta. Olemme saaneet uusia jäsenyyksiä ja paljon hyvää keskustelua, Ståhlberg jatkaa.

Sodan jäänteet -kampanjan ständillä työntekijät olivat tuttuja keskenään ja yhteisöllisyys vahvaa. Työvuorot oli sovittua siten, että jokainen ehti nähdä lempibändinsä keikan.

Monikulttuurisuus näkyy Ilosaaressa

Ilosaarirock on tunnettu rennosta ilmapiiristä ja erilaisista ihmisistä. Festivaalin henkeen sopii hyvin, että Joensuuhun perustettu monikulttuurisuutta tukeva Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys ry oli myös mukana.

- Olen kotoisin Belgiasta, jossa vähemmistöjen osa ei ole aina helppo. Kun muutin Suomeen, mietin miten vähemmistöjä ja monikulttuurisuutta voisi tukea positiivisella tavalla, kertoo Alain Minguet.

Joensuun seudun monikulttuurisuusyhdistys eli JoMoni perustettiin viime tammikuussa. Tällä hetkellä sillä on jäseniä noin 20 maasta ja toiminta on lähtenyt rullaamaan hyvin.

- Yhdistys on otettu erittäin hyvin vastaan. Myös viranomaiset ja järjestöt ovat ottaneet yhteyttä ja tarjonneet yhteistyötä ja apuaan, Minguet jatkaa.

JoMoni tekee yhteistyötä Joensuun Pop-muusikoiden kanssa ja he kutsuivatkin muusikot Ilosaarirockiin pitämään ständiä. Kulttuuritoiminnan lisäksi yhdistys tuo esiin poliittista keskustelua maahanmuuttajien elämästä Suomessa.

- Kuultuani yhdistyksestä, menin sen kokoukseen heti käymään. Minusta on hienoa, että olemme saaneet asioita eteenpäin. Perustimme juuri uuden jalkapallojoukkueenkin, Somaliasta kotoisin oleva Mahad Faarah iloitsee.


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo