Kuljetusalan yrittäjä nauttii itsenäisyydestä ja vapaudesta

Röntgenhoitajan työ oli mukavaa, mutta kuljetusalan yrittäjyys veti puoleensa. Kuljetusala vei voiton ja Juha Finnilän ura yrittäjänä alkoi. Nyt Veljekset Finnilä Oy:n toimitusjohtajana toimivan Juhan arki ei suinkaan kulu konttorirottana, vaan edelleen vapaudesta nauttien tien päällä.

 

Kello lähenee ilta viittä, kun Juha Finnilä pysähtyy lakisääteiselle tauolle Kausalassa. Takana on 340 ajokilometriä ja edessä kolmen vartin tauko. Ruokaa ja kuppi kahvia, että jaksaa taas jatkaa. Liikenteessä on Veljekset Finnilä Oy:n eläinkuljetusauto. Määränpäänä Luumäki. Vielä tyhjillään olevan kuorma-auton kyydissä on milloin siitossikoja, milloin pikku vasikoita, joita viedään kasvamaan toiselle tilalle. 

Eläinten siirtokuljetukset ovat vain yksi osa Veljekset Finnilä Oy:n kuljetuspalveluita. Oman osansa muodostavat rehukuljetukset sekä elintarvikejakelu Pohjanmaan kauppoihin. Veljekset Finnilä on kuljetusalan perheyritys, jonka juuret juontavat vuoteen 1975. Tuolloin Juhan isä, Paavo Finnillä, aloitti kuljetusalan yrittäjänä. Yrityksen omistus on edelleen perheessä ja kulkee jo kolmannessa polvessa asti. 

– Meitä on velipoikani Vesa, vanhin poikani Antti ja sitten minä toimitusjohtajana, Juha Finnilä kertoo.

Röntgenhoitajasta rekkakuskiksi

Juha Finnilä on röntgenhoitaja – siis aikaisemmalta ammatiltaan. Ennen kuljetusalalle päätymistä hän ehti työskennellä edellisessä ammatissaan neljä vuotta. Kyllä Juha röntgenhoitajana viihtyi, mutta yrittäjyys veti koko ajan puoleensa. Ajaminen oli tullut tutuksi, kun Juha kävi välillä lomittamassa Paavo-isäänsä. 

–Aikani siinä katselin toimintaa ja kun ikää tuli, niin ajattelin, että kuljetusalan yrittäjä minustakin joskus tulee, Juha muistelee. 

Nyt työvuosia kuljetusalan yrittäjänä on kertynyt 23, eikä alan vaihtoa ole tarvinnut katua. Vaikka Juha päätyi kuljetusalalle ilman varsinaista alan koulutusta, on hän sittemmin ehtinyt opiskella logistiikan perustutkinnon , ajojärjestelijän erikoisammattitutkinnon ja viimeisimpänä yritysjohtamisen erikoisammattitutkinnon. 

Juhan arki toimitusjohtajana ei ole pelkästään papereiden pyörittelyä, vaan hän viihtyy edelleen itsekin tien päällä.

– Kyllä tämä minun työ on enemmän ratin kun pöydän takana. Meillä on hyvä porukka ja kaikki hoitaa oman hommansa, eikä minun tarvitse olla kyselemässä ja ohjailemassa, Juha sanoo, ja jatkaa
 
– Niin suuri osa elämästä vietetään töissä, että jos työssään ei viihdy, niin sitä ei rahalla pysty korvaamaan.

Vapautta ja vastuuta.

Kuljettajan työ on itsenäistä ja vastuullista hommaa. Vaikka kuljetuspuolta valvotaan lainsäädännöllä, tekee kuljettaja reissun päällä ratkaisut itse. 

– Pomo ei ole koko ajan kattomassa ja sanomassa, mitä pitää tehdä. Ei tarvitse kellokortin mukaan mennä, vaan pystyy vaikuttamaan omiin aikatauluihin. Ehkä se juuri viehättää, että saa olla oman ittensä herra, Juha sanoo. 

Juuri vapauden ja itsenäisyyden Juha kokee myös yrittäjyyden parhaiksi puoliksi. Ja sen, että yrittäjänä pystyy vaikuttamaan omaan työhönsä. Saa itse tehdä päätöksiä ja hankintoja.

Haasteitakin kuljetusalan yrittäjyydessä on. Polttoaineiden hinnat ja kuljettajien palkat ovat nousseet. Työstä pitäisi saada sellainen hinta, että yritys kannattaa ja palkat pystyy maksamaan. Hinnankorotusten hyväksyttäminen asiakkaalla voi olla haastavaa.

– Suurimmat haasteet ovat ehdottomasti hintapolitiikassa. Kyllä niistä hinnoista on kuitenkin aina sovittu. Kunhan jaksaa perustella, ja on hyvät yhteistyökumppanit, Juha sanoo.

Kolmen vartin tauko päättyy ja matka Luumäelle jatkuu. Edessä on vielä 150km ajoa. Perillä työt  jatkuvat kuorman lastauksella. Tällä kertaa kyytiin lähtee täys lastillinen possuja. Ennen lastausta on kuitenkin jälleen lakisääteinen tauko – tällä kertaa pidempi, jolloin ehtii ottaa yöunet. 

Lue lisää kuljetusalasta:

www.kuljetusala.com


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo