Logistiikan ammattilaiset osaavat ajaa ja kuormata

Logistiikan ammattilaiset nauttivat ajamisesta ja innostuvat etenemismahdollisuuksista. Tulevat linja-autonkuljettaja, yhdistelmäajoneuvonkuljettaja ja varastonhoitaja kertovat opinnoistaan logistiikan koulutusohjelmassa.

Helsinkiläisen Heltechin  logistiikkakeskuksen harjoittelualueella on kova pörinä. Joukko opiskelijoita harjoittelee täysperävaunurekan peruuttamista ja pujottelua keilojen välistä. Kentän laidalle on kerääntynyt joukko linja-autonkuljettajiksi opiskelevia nuoria miehiä ja opettajia ihastelemaan Volvon uutta linja-autoa.

Keväällä valmistuva Juho Kärkkäinen, 18, istuu kuljettajan penkille ja testailee kojelaudan nappuloita.

Hän opiskelee logistiikan perustutkintoa ja valitsi suuntautumisekseen kuljetuspalvelut ja linja-autonkuljettajan ammatin. Ajaminen kiinnosti häntä jo ennen kuin jalat yltivät polkimille.

– Opintojen myötä huomasin, että minua kiinnosti enemmän ihmisten kuin tavaroiden kuljettaminen. Menen töihin Helsingin Bussiliikenteelle ja siellä kuljettajan työtehtävät ovat mukavia: aamulla haet bussin, joka on tankattu ja siivottu, sitten vain hyppäät puikkoihin ja ajelet. Eikä työ ole yksinäistäkään, Juho kuvailee. 

Alavalintaan vaikutti myös alan varmuus: töitä riittää ja Juhon sanojen mukaan ”palkallakin tulee ihan hyvin toimeen”.

Juho innostui Heltechillä koulunkäynnistä ja aloitti ammattiopintojen ohella iltalukion syksyllä 2010. Valmistumisen jälkeen vuorossa on armeija ja sen jälkeen Juho haluaisi jatkaa opintoja ammattikorkeakoulussa. Logistiikkainsinöörin työ tuntuu tällä hetkellä mielenkiintoiselta.

Tonneja takana

Kahtena ensimmäisenä vuonna kuljetuspalvelujen koulutusohjelman opiskelijat oppivat muun muassa varastotyön perusteet, trukilla ajamisen, asiakaspalvelua ja yleisaineita.

Toisena vuonna he suorittavat henkilöauto- ja kuorma-autokortit. Kolmas vuosi on erikoistumista varten. Juho Kärkkäinen valitsi linja-autonkuljettajan koulutusohjelman, kun taas Juho Honkavaara, 19, valitsi yhdistelmäajoneuvonkuljettajan linjan.

– Olin ollut ennen ammattiopintoja apupoikana Hartwallilla. Autoin kuljettajaa viemään juomia kauppoihin. Työ tuntui mukavalta ja ajattelin, että opinnoissa saa suorittaa myös ajokortin, Juho Honkavaara perustelee.

Pitkää matkaa ajaessa ympäristö vaihtuu ja pääsee näkemään ja oppimaan kaikkea. Se viehättää Juhoakin, mutta kuljettajan työhön kuuluu muutakin.

Yhdistelmäajoneuvonkuljettajat opiskelevat esimerkiksi kuorman suunnittelua, sillä ylipainoa ei saa tulla, mutta kuormaan pitää mahtua mahdollisimman paljon tavaraa. Ammattilaisen pitää osata myös rahtikirjanpitoa ja erilaisten laitteiden käsittelyä. Vastuu on suuri, kun kyydissä on tonneittain tavaraa.

– Kyllä henkilöauto vähän formulalta tuntuu ison auton ajamisen jälkeen. Raskas ajoneuvo kun kiihtyy niin hitaasti, Juho naurahtaa.

Varastonhoitaja saa töitä aina

Logistiikan perustutkinnon ohjelmien joukosta löytyy myös varastopalvelujen koulutusohjelma. Mickel Maijala, 21, opiskelee varastonhoitajaksi Heltchillä nyt toista vuotta. Hän innosti varastoalasta tehtyään varastoapupojan töitä ja päätti hankkia työkokemusta varastohommista vielä varastonhoitajanakin ennen opintojen aloittamista.

Tyypillisenä koulupäivänä opiskelijat istuvat aamulla luennolla oppimassa teoriaa, jonka jälkeen on vuorossa varasto-ohjelmien opettelua atk-luokassa.

Varastonhoitajan pitää osata lukea varaston pohjapiirustuksia, joiden perusteella varastopaikat on helpompi suunnitella.

Loppupäivästä opiskelijat saattavat olla varastolla purkamassa hyllyjä ja kasaamassa uusia, ajamassa trukilla. Opinnoissa perehdytään paljon myös turvallisuuteen.

Mickel aikoo valmistumisen jälkeen paiskia töitä, mutta harkitsee myös opintojen jatkamista ammattikorkeakoulussa.

– Varastotöitä on paljon, joten työllistyminen on helppoa. Minua kiinnostaa myös mahdollisuus edetä. Esimerkiksi viiden vuoden päästä voisin olla varastoesimiehenä, hän haaveilee.

Kuvat: Tomi Setälä

 


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo