Mielenosoitus: Maksuttoman koulutuksen puolesta

Noin 1500 nuorta osoitti mieltään viime keskiviikkona maksuttoman koulutuksen puolesta. Aihe oli nuorille selvästi läheinen, ja maksutonta koulutusta pidettiin hyvinvointiyhteiskunnan elinehtona. Yhtä mittavaa opiskelijamielenosoitusta ei ole järjestetty Suomessa kuuteen vuoteen.

"Maksuttomasta koulutuksesta ei saa antaa senttiäkään periksi!"
"Opiskelijat eivät voi mennä lakkoon."
Muun muassa tällaiset huudot kaikuivat, kun nuoret marssivat Helsingin Aleksanterinkatua pitkin. Kulkue kulki Senaatintorilta Aleksanterinkatua ja Mannerheimintietä pitkin Eduskuntatalolle.

Eduskuntatalolla vastassa odottivat edustajat jokaisesta eduskuntapuolueesta, ja he ottivat kukin lyhyesti kantaa asian tiimoilta . Päättäjien kommentit nauhoitettiin, ja niitä luvattiin seurata ensi vuoden eduskuntavaalien yli.

Mielenosoituksen järjestivät Suomen ylioppilaskuntien ja Suomen ammattikorkeakouluopiskelijakuntien liitot.

 

"Me olemme tärkeän asian puolesta liikkeellä. Minusta oli tärkeää osallistua tähän mielenosoitukseen, sillä mitä enemmän meitä on täällä, sitä enemmän näkyvyyttä saamme. Maksuton koulutus on yhteiskunnallisen tasa-arvon peruspilari, joka pitää säilyttää. Se on kaikkien oikeus!" Mikael Sokero

 

"Maksuton koulutus takaa kaikille mahdollisuuden opiskella omista tai perheen tuloista huolimatta. Vastustan Opetusministeriön suunnitelmia jyrkästi! Asia on erittäin tärkeä hyvinvointiyhteiskuntamme kannalta. Pauli von Boehm

 

" Me haluamme tukea asiaa omalla osallistumisellamme. Maksullinen koulutus tekisi koko systeemistä epätasa-arvoisen. Maksuttomuus on yksi asia, miksi nuori haluaa opiskella Suomessa ylipäätään. Ministerit voisivat tulla itse kokeilemaan opiskelua lukukaudeksi lukukausimaksuilla. Vuokrakin on maksettava." Jonna, Siri ja Kardiina

 

"Tulin tänne, koska asia on kärjistynyt tähän pisteeseen. Yksi hyvinvointiyhteiskunnan perusrakenteista on musertumassa. Maksullinen koulutus jättää ei anna vähävaraisille mahdollisuutta opiskella. Tämä jättää myös valtavan määrän potentiaalia korkeakouluista pois. Päättäjät voisivat itse miettiä, miksi ja mitä kautta he ovat siellä Arkadianmäellä." Albert Laine

 

Yle:Opiskelijat osoittivat mieltään lukukausimaksuja vastaan

Yle:Opiskelijajärjestöt arvostelevat ehdotusta korkeakoulujen lukukausimaksuista


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo