Opetusministeri haluaa lisätä ammatillista koulutusta

Opetusminsteri Henna Virkkunen haluaa, että kaikilla peruskoulun päättävillä nuorilla olisi mahdollisuus jatkaa opintoja.

Virkkunen haluaa lisää rahaa ammatilliseen koulutukseen, jotta kaikilla peruskoulun päättävillä nuorilla olisi mahdollisuus jatkaa koulutuksessa. Hänen mukaansa tiedot yhteishausta ja kesän täydennyshausta kertovat, että sadat nuoret jäävät ilman opiskelupaikkaa.

– Sinivihreän hallituksen tavoitteena on, että jokainen peruskoulunsa päättävä nuori etenee jatko-opintoihin ja saa haluamansa opiskelupaikan. Tästä tavoitteesta ei ole varaa tinkiä etenkään nyt, kun taloudellinen taantuma on lisännyt erityisesti nuorisotyöttömyyttä, Virkkunen sanoi Helsingin rehtorien lukuvuoden avajaistilaisuudessa torstaina.

Virkkunen on tehnyt esityksen opiskelijapaikkojen lisäämisestä valtiovarainministeriölle ja päätös mahdollisesta lisäyksestä tehdään elokuun lopulla.

Hallitus on lisännyt vuosina 2008 – 2009 ammatillisen peruskoulutuksen opiskelijamäärää jo yhteensä yli 7 000 opiskelijalla.


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo