Opiskelu: Studian parhaat palat

Opiskelupaikka selvitti Studia-messuilla, mitkä messueväät ja vetonaulat avasivat tien abien sydämiin.

Jyväskylän yliopiston suklaa.

Punkalaitumelta messuille tulleet Kaisa Kyttä, Miia Keinonen ja Matti Roukka luettelevat liudan mieleen jääneitä standeja: Aalto-yliopiston kuormalavoista tehty kokonaisuus oli jännä ja Haaga-Heliakin jäi mieleen mutta voiton vei Jyväskylän yliopisto ja sen suklaiset karkit.

Mentos.

Mäkelänrinteen lukiolaiset Toni Raunio, Roni Ollikainen ja Ville Nieminen ovat ehtineet olla messuilla vasta kymmenen minuuttia, mutta suosikki on jo löytynyt. Herrat ovat parkkeeranneet Trendi-lehden standille, sillä täällä ovat parhaat karkit, kolan makuiset Mentokset ja tarjoilu pelaa moitteettomasti.

Manse.

Satu Konttinen ja Charlotta Koskela Ylöjärven lukiosta iloitsevat Tampereen kaupungin ja oppilaitosten yhteisellä pisteellä, jossa jaetaan räväkän vihreitä Lätkässä Manseen -kasseja. Kantimen sisään on laitettu abin elämää ilostuttamaan vieläpä kokoon taitettavat frisbeetkin. Aivan loistavaa, tytöt kehuvat.

 

Näsinneula.

Tamperetta kehuvat myös Keuruun lukion abit Tiina Saastamoinen, Venla Lahtkallio ja Nadja Mäkelä, onhan standille rakennettu koko Tampereen ylpeys ja maamerkki, Näsinneula. Lisäksi tyttöjen käsiin on jäänyt Metropolian kasseja, joita kehtaa käyttää jatkossakin.

Haaga-Helia.

Matias Alanko ja Juha-Matti Lamminheino lähtivät messuille Härmän lukiosta. Pelit ja musiikki houkuttelevat, mutta messuille on tultu katsastamaan ennen kaikkea Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Herrojen päätä eivät siis karkit käännä, sen verran varmoja he ovat tulevista tradenomiopinnoista.


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo