Pääsykokeet: Lukeminen käy työstä

Pääsykokeisiin valmistautuminen käy työstä paitsi raskauden myös ajankäytön kannalta. Vaikeimpiin paikkoihin pyrkimisessä pelkästään oma opiskelu ei tunnu riittävän, samaan aikaan pitää käydä valmennuskurssia. Opiskelupaikan toimittaja kävi Helsingin Rikhardinkadun kirjastossa kyselemässä pääsykokeisiin valmistautuvien nuorien lukurutiineista.

Ilkka Talala, 22, hakee Helsingin yliopiston humanistiseen tiedekuntaan lukemaan historiaa.

”Aloitin lukemisen helmikuussa hyvissä ajoin ennen pääsykoetta, joka on toukokuun 25. päivä. Tällä hetkellä luen keskimäärin kuudesta kahdeksaan tuntia päivässä noin viitenä päivänä viikossa. Minulla on hyvin aikaa lukea, koska en ole tällä hetkellä töissä. Luen lähes aina kirjastossa, koska täällä voin keskittyä paremmin.”

Suvi Nieminen, 18, hakee Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

”Kirjoitin tänä keväänä ja aloitin siitä melkein suoraan pänttäämisen pääsykokeisiin, kun kirjat ilmestyivät huhtikuun ensimmäisenä päivänä. Luen aina kirjastossa, noin 6-10 tuntia päivässä. Mukana minulla on aina eväät, esimerkiksi salaattia. Pääsykokeeni ovat vasta 17.6. joten tässä on vielä hyvin aikaa lukea. Käyn tällä hetkellä myös valmennuskurssia. Töissä olen joskus viikonloppuisin."

Marianne Koikkalainen, 22, hakee Helsingin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan.

”Haen nyt toista kertaa oikeustieteelliseen. Lukemisen aloitin heti, kun kirjat ilmestyivät 1.4. ja nyt luen kuutena päivänä viikossa 6-8 tuntia. Minä en pidä juurikaan vapaapäiviä kokeisiin valmistautumisesta, koska olen myös valmennuskurssilla. Luen yleensä aina kirjastossa, koska täällä on oikea ympäristö ja saa täydellisen rauhan lukemiselle. Mukaani otan eväitä kuten leipää ja jogurttia.”

Emma Naumanen, 18, hakee Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun.

”Minulla on pääsykokeet 15.6. Lukemisen aloitin suoraan kirjoitusten jälkeen, ja uusi luku-urakka menee nyt hyvin samalla puristuksella. Olen tiennyt jo pitkään, että haluan lukemaan kauppikseen. Tällä hetkellä luen viitenä päivänä viikossa noin seitsemän tuntia kerrallaan, minkä lisäksi olen valmennuskurssilla. Viikonloppuisin teen joskus baarissa työvuoroja mutta sunnuntaisin pidän aina vapaapäivän. Välillä en jaksa tulla kirjastoon ja silloin luen kotona.”

Petra Rähköläinen, 18, hakee Helsingin yliopiston lääketieteelliseen tiedekuntaan.

”Uusi luku-urakka heti kirjoitusten jälkeen tuntui minusta aika raskaalta, mutta olen päässyt hyvin vauhtiin. Minä luen kuudesta kahdeksaan tuntiin kuutena päivänä viikossa. Tämän lisäksi käyn valmennuskurssia. Lukupaikkana minulla on aina kirjasto, koska täällä saa hyvän fiiliksen lukemiseen. Mukaani otan eväitä, yleensä ne ovat esimerkiksi hedelmiä ja leipää. Pääsykokeet ovat 26.5. ja tunnelmat alkavat hiljalleen olla hieman jännittyneet.”

Sanna Luomanperä, 20, hakee Helsingin yliopiston valtiotieteelliseen tiedekuntaan lukemaan viestintää.

”Luen kirjastossa kuutena päivänä viikossa, kerralla noin 6-8 tuntia. Oman lukemisen lisäksi, valmistautumisessa auttaa valmennuskurssi, jota järjestetään keskimäärin kaksi kertaa viikossa. Lukemisen aloitin joskus huhtikuun alussa heti pääsiäisen jälkeen. Töitä teen noin kerran viikossa, mikä on toisaalta ihan hyvää vastapainoa lukemiselle.”


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo