Tarton yliopisto: Opiskele Virossa kandiksi tai maisteriksi

Sinä taloushallinnosta kiinnostunut ylioppilas, joka hait yliopistoon keväällä. Tee B-suunnitelma ja hae myös Tarton yliopistoon. Ammattikorkeakoulusta valmistuneelle Tarto on hyvä paikka suorittaa maisterin tutkinto.

Tarton yliopisto  Virossa on hyvä vaihtoehto, jos opiskelupaikka suomalaisesta yliopistosta jää kesällä saamatta.

Ensi syksynä Tartossa alkaa englanninkielinen taloushallinnon koulutusohjelma, Bachelor of Arts in Social Sciences – Business Administration .

Opiskelija voi erikoistua joko markkinointiin ja hallintoon tai rahoitukseen ja kirjanpitoon. Yhteiskuntatieteiden kandidaatiksi opiskelija valmistuu kolmessa vuodessa.

Hakuaika koulutusohjelmaan päättyy 1.6.2011. Hakeminen ei velvoita vielä mihinkään, eli opiskelupaikkaa Tartossa ei tarvitse vastaanottaa ennen kuin on kuullut tulokset suomalaisista korkeakouluista.

Kandin paperit käytetyn auton hinnalla

Opiskelu ulkomaisissa yliopistoissa on maksullista, mutta rahakysymykseen ei kannata kompastua ennen kuin selvittää mahdollisuutensa.

Opintoja voi rahoittaa muun muassa opintolainalla, kuten Suomessakin tai hakea erilaisia stipendejä.

Taloushallinnon koulutusohjelman lukukausimaksu on 3 000 euroa. Yhteensä kandin tutkinnolle tulee siis hintaa 9 000 euroa, käytetyn auton verran. Rahapanostuksella saa kolmessa vuodessa sujuvan englannin kielen taidon ja kokemusta ulkomailla elämisestä.

Lukukausimaksu ei kuittaa elämiskustannuksia. Opiskelija on kuitenkin oikeutettu myös opintotukeen, jolla Virossa pärjää mainiosti edullisen vuokrien sekä ruoka- ja juomakulujen takia. Myös matkustaminen Virosta Suomeen on edullista ja nopeaa.

Ammattikorkeakoulusta valmistunut – opiskele maisteriksi

Tarton yliopistossa ammattikorkeakoulusta valmistunut voi kuorruttaa tutkintoaan ja opiskella maisteriksi. Käytännön tutkintoon voi näin yhdistää akateemisia, kansainvälisiä opintoja ja oppia sujuva englannin kieli.

Jatko-opiskelu on hyvä vaihtoehto myös niille, joilla ei ole oman alan töitä näköpiirissä. Maisterin tutkinto suoritetaan Tartossa kahdessa vuodessa.

Ensi syksynä alkavia maisterin tutkintoja on useita. Tietotekniikkaa ammattikorkeakouluissa opiskelleita voi kiinnostaa ohjelmistotekniikan koulutusohjelma, Master of Science in Engineering - Software Engineering .

Ohjelmistotekniikan koulutuksessa ei tarvitse huolehtia lukukausimaksuista (3 300 euroa per lukukausi), sillä kaikki syksyllä aloittavat opiskelijat saavat stipendin, joka kattaa kahden vuoden lukukausimaksut.

Hyvinvointi- tai kauneusalalta valmistuneita saattaa houkuttaa hyvinvointi- ja kylpyläjohtamisen koulutusohjelma, Master of Arts in Social Sciences – Wellness and Spa Service Design and Management . Lukukausimaksu on 2 875 euroa.

Myös maisterin koulutusohjelmien hakuaika loppuu 1.6.2011. Lisää hakukäytännöistä voit lukea Tarton yliopiston sivuilta.

Opiskelupaikka tekee yhteistyötä Tarton yliopiston kanssa ja auttaa nuoria hakuprosessissa ja muissa käytännön asioissa. Jos kiinnostuit Tartosta, ota reippaasti yhteyttä kv-koordinaattoriimme Janne Antikaiseen. Hänen yhteystietonsa löydät täältä .

 

Lisätietoa


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo