Viikon oppilaitos: Hotellinjohtajaksi Sveitsissä

Millaista olisi opiskella hotellin johtamista Sveitsin jylhissä maisemissa? Opiskelukavereita olisi ympäri maailmaa ja uusi koti olisi hotellihuone. Vapaa-aikaakin vietetään kuin kotimaassa: kahviloissa ja discoissa.

Sveitsillä on pitkät perinteet vieraanvaraisuudessa. Swiss Hotel Management School, SHMS, kouluttaakin opiskelijoita ympäri maailman hotellialan ammattilaisiksi.

Ala ja kansainvälinen ura houkuttivat myös espoolaista Tomi Kruutia, 20. Asuminen kampuksen hienossa hotellissa ja alan opiskelu tarjoilusta johtamiseen valmentavat kohti kansainvälistä osaamista.

– Kansainvälinen elämäntapa on aina kiinnostanut minua ja olen tottunut olemaan erilaisten ihmisten kanssa, joten ajattelin tämän olevan sopiva ala minulle, Kruuti kuvailee.

Hän aloitti opinnot syksyllä ja suorittaa Bachelor in Hospitality Management -tutkinnon kolmessa vuodessa. Tulevaisuudessa hän haluaisi tehdä töitä johtotehtävissä arvostetussa hotellissa jossain päin maailmaa.

Opiskeluun saa opintukea Suomesta

Tomi Kruuti sai kuulla Swiss Hotel Management Schoolista Helsingin hotelli Kämpissä järjestetyssä esittelytilaisuudessa. Hän innostui koulusta yhdessä kaverinsa kanssa ja päätti täyttää hakukaavakkeen.

Ulkomaalaisiin koulutuksiin pääseminen on usein helpompaa kuin Suomessa, osaksi maksullisuuden takia. Kruuti sai opintojaan varten Suomesta ulkomaille myönnettävän opintotuen, joka on samanlainen kuin Suomessa opiskeleville: opintoraha, asumislisä ja opintolaina.

Tuki yksin ei kuitenkaan riitä lukukausimaksujen ja muiden kustannuksien kuittaamiseen, joten Kruuti otti lisäksi tavallista lainaa. Rahalle tuntuu kuitenkin olevan vastinetta, sillä opiskelun myötä Kruuti on oppinut ymmärtämään erilaisia ihmisiä ja kulttuureita ja saanut paljon uusia ystäviä.

– Maailma on ainakin kutistunut huomattavasti. Kynnys muuttaa minne päin maailmaa tahansa ei ole kovin suuri.

Tarjoilusta vastaanoton töihin

Hotellin johtamista opiskellaan englanniksi. Kruuti on asunut isänsä työn vuoksi monissa maissa, Saksassa, Itävallassa ja Alankomaissa ja opiskellut aikaisemminkin englanniksi.

Koulu sijaitsee ranskankielisellä alueella, joten tervehtimiset ja kiittämiset on hyvä taitaa myös ranskaksi, mutta pääasiassa Kruuti kertoo käyttävänsä englannin kieltä.

Opiskelu on tämän syksyn perusteella ollut Kruutin mielestä mielenkiintoista. Akateemisia opintoja on joka vuosi viiden kuukauden ajan ja palkallista työharjoittelua on kahtena ensimmäisenä vuotena 4 – 6 kuukautta, Sveitsissä tai ulkomailla.

Koulupäivät ovat tavallisesti neljästä kuuteen tuntia. Syksyn opintoihin kuuluva tarjoilun saloihin tutustuminen on usein venyttänyt päiviä, koska opiskelua tehdään oikeassa ravintolassa työvuoroissa.

– Täällä tutustutaan kaikkiin hotellin osa-alueisiin. Tarjoilu kesti yhdeksän viikkoa ja nyt minulla alkoi samanmittainen keittiöjakso. Myöhemmin opetellaan vastaanoton työt ja muita aiheita, Kruuti kertoo.

Hotelli kotina

Swiss Hotel Management Schoolin kampus on nimeltään Caux-Palace, palatsimainen hotelli, josta on näkymä Montreuxin kaupunkiin ja Geneva-järvelle. Kruuti kertoo, että koulu on pienen kaupungin vieressä vuorella.

Opiskelijat asuvat hotellissa yhden tai kahden hengen huoneissa ja opiskelevat samassa ympäristössä.

Opiskelu on intensiivistä, mutta kampuksella vapaa-aikaa voi viettää harrastamalla esimerkiksi erilaisia urheilulajeja maastopyöräilystä vesihiihtoon. Sveitsissä lauletaan myös karaokea ja tanssitaan discoissa ja pubeissa. Kampuksella on myös kylpylä.

Kruuti kertoo, että opiskelijat matkaavat vapaa-ajallaan usein myös Montreuxiin, jonne pääsee junalla puolessa tunnissa.

Kansainvälinen koulutus avaa ovia

Tomi Kruutin mielestä kannattaa hakeutua sellaiselle opiskelualalle, joko kotimaassa tai ulkomailla, joka oikeasta kiinnostaa.

Opiskelu ulkomailla avaa ovet kansainvälisille työmarkkinoille, mutta ei sulje työn tekemistä Suomessakaan.

– Kansainvälinen koulutus sekä monipuolinen kielitaito ovat niitä ominaisuuksia, joita hyvä hotellinjohtaja mielestäni tarvitsee. Lisäksi on hyvä tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

Tutustu tarkemmin Swiss Hotel Management Schooliin ja sen koulutusohjelmiin


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo