Ylioppilastutkinto: Yo-kirjoitusten kirjalliset kokeet alkoivat tänään

Ylioppilaskirjoitukset 2010 starttasivat tänään äidinkielen essee-osiolla. Seuraavat kaksi viikkoa huipentavat tuhansien abiturienttien koulutaipaleen.

Kielten osalta ylioppilaskirjoitukset alkoivat jo helmikuussa äidinkielen tekstitaidolla sekä muiden kielten kuullunymmärtämiskokeilla. Nyt vuorossa ovat äidinkielen essee-osion lisäksi toinen kotimainen kieli, vieraat kielet, matematiikka sekä reaali.

Ylioppilaskirjoituksiin on ilmoittautunut tänä keväänä yli 41 000 kokelasta, mikä on muutama sata enemmän kuin viime vuonna. Kokelaiden kesken suosiota kasvattaa jatkuvasti hajautettu tutkinto, jossa ylioppilaskirjoitukset suoritetaan osissa. Enää vain noin joka kymmenes kokelas yrittää kirjoittaa kaiken kerralla.

Tavoitteet kirkkaana mielessä

Helsingin Kallion lukion abiturientti Emma Honkala odottaa ylioppilaskirjoituksia jo malttamattomana.

Joulukuusta asti kirjoituksiin valmistautuneen Honkalan lukutahti on kiihtynyt kevään koitosten lähestyessä ja huipentunut lukulomalle.

– Viimeiset viikot olen lukenut useita tunteja päivässä ja jättänyt kaiken sosiaalisen elämän vähemmälle. Nyt on se hetki panostaa. Olen ollut tyytyväinen siihen, kuinka olen saanut luettua. Onneksi se on kuitenkin kohta ohi, Honkala toteaa.

Syksyllä kirjoitettujen ruotsin ja maantiedon jatkoksi Honkalan kevään kirjoitusohjelmassa on biologia, lyhyt matematiikka, pitkä englanti ja äidinkieli. Lisäksi hän yrittää parantaa maantiedon arvosanaa. Tavoitteet nuorella naisella ovat kohdallaan.

– Tavoitteeni ovat aika kunnianhimoiset, mutta pääosin toivon suoriutuvani kohtuullisesti kaikista aineista. Panostan eri aineisiin tasapuolisesti. Tärkeintä on, että olen itse tyytyväinen lopputulokseen. Ja on sitä ylioppilasmekkoakin jo etsiskelty, Honkala hymähtää.

Ylioppilaskirjoitusten kirjallisten kokeiden päivämäärät

ma 15.3. äidinkieli, suomi, ruotsi, esseekoe suomi/ruotsi toisena kielenä -koe

ke 17.3. vieras kieli, pitkä oppimäärä

pe 19.3. uskonto, elämänkatsomustieto, yhteiskuntaoppi, kemia, maantiede, terveystieto

ma 22.3. toinen kotimainen kieli, pitkä ja keskipitkä oppimäärä

ke 24.3. matematiikka, pitkä ja lyhyt oppimäärä

pe 26.3. psykologia, filosofia, historia, fysiikka, biologia

ma 29.3. vieras kieli, lyhyt oppimäärä

ke 31.3. äidinkieli, saame


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo