Ympäristöinnostuksesta ammatti

Ympäristöteknologia on kasvava ala ja uusia osaajia tarvitaan jatkuvasti. Ala tarjoaa paljon kansainvälisiä työtehtäviä.

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa  Joensuussa valmistuu monen eri alan insinöörejä. Koulutusta löytyy kone- ja tuotantotekniikan, rakennustekniikan, sähkötekniikan, tietotekniikan ja ympäristöteknologian alueilta.

Satu Malinen on toisen vuoden ympäristöteknologian koulutusohjelman  insinööriopiskelija, joka ei ole katunut opiskelupaikkavalintaansa.

- Ympäristöinnostukseni alkoi jo yläasteella, ja on sen jälkeen vain vahvistunut. Luin lukion jälkeen yliopistossa hetken ympäristötieteitä, mutta se tuntui liian teoreettiselta. Nyt opiskelu on käytännönläheistä ja konkreettista, Satu kertoo.

Opintoihin kuuluu esimerkiksi uusiutuvien energialähteiden kanssa työskentelyä, ja Satu toivookin tekevänsä tulevaisuudessa töitä niiden parissa.

- Kansainväliset projektityöt ympäristön ja energialähteiden kanssa kiinnostavat. Yrittäjyyttä korostetaan paljon, ja omalla aktiivisuudella onkin paljon tekemistä sen kanssa, että saako alan töitä, Satu muistuttaa.

Opiskelijavalinnoissa pärjää mainiosti, kun hallitsee matematiikan, kemian ja fysiikan perustiedot ja on kiinnostunut ympäristöasioista. Lukion lyhyt matematiikka riittää hyvin.

Satu kertoo, että opiskelijaelämä ei ole villeimmästä päästä eikä haalarikulttuuria juuri ole, mutta metsätalouden ja maatalouden opiskelijoiden kanssa tulee silloin tällöin järjestettyä bileitä ja pikkujouluja. Opiskelijatoverit saavat paljon kiitosta.

Loistomahdollisuudet vaihto-opiskelulle

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa on hyvät mahdollisuudet lähteä vaihtoon, sillä vaihtopaikkoja on paljon. Sadun mukaan mahdollisuus lähteä hetkeksi ulkomaille kannattaa käyttää hyödyksi, sillä tulevaisuudessa siitä on varmasti hyötyä työtä hakiessa.

- Olin viime kesänä Englannissa kolme kuukautta harjoittelussa villieläinkeskuksessa. Tein töitä muun muassa metsänhoitajana ja kompostoinnin kanssa. Ensi kesänä olen lähdössä Kanadaan neljäksi kuukaudeksi tekemään töitä bio power -hankkeen parissa, Satu kertoo.

Ympäristöteknologia on maailmanlaajuisesti erittäin nopeasti kasvava ala, joten kansainväliset tehtävät ovat tulevaisuudessa erittäin mahdollisia.

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu tarjoaa tekniikan alalla myös ylempää ammattikorkeakoulutusta ympäristöteknologiassa ja teknologiaosaamisen johtamisessa.


 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo