Virtuaaliopo on tauolla

Virtuaaliopo on tauolla. Tällä hetkellä kysymysten jättäminen ei ole mahdollista. Vanhojen kysymysten ja vastausten arkisto on käytössäsi.

Muita hakijoita johtamiskorkeakouluun

Viesti

Moi

On hirveästi olemassa palstoja lääkikseen ja oikikseenkin hakijoilla, mutta mistähän voisin löytää muita kanssahakijoita yhteiskuntatieteelliseen? Ja erityisesti johtamiskorkeakoulun aloihin liittyen?

Hei,

yksi vaihtoehto on kääntyä opiskelijajärjestöjen puoleen. Johtamiskorkeakoulun ylioppilaat ry on alan opiskelijajärjestö ja heillä on myös omat Facebook -sivunsa. Järjestön sivuilta löytyy tietoa ajankohtaisista asioista ja tapahtumista. Kyseinen järjestö on tarkoitettu siis alalla jo opiskeleville, mutta varmasti sieltä voi löytyä tärkeää tietoa myös alalle hakeville.

Jos käsitin oikein, haluat siis nimenomaan keskustella hakemiseen liittyvistä asioista muiden hakijoiden kanssa. Yksi keino on kääntyä erilaisten keskustelupalstojen puoleen. Joillakin keskustelupalstoilla on omat osionsa esimerkiksi yliopisto-opiskeluun ja usein sen sisällä keskustelut on jaoteltu vielä tiedekunnittain. Näihin keskustelupalstoilla oleviin tietoihin kannattaa suhtautua aina hieman kriittisesti, koska kyseessä on yhden ihmisen mielipide jostakin asiasta. Esimerkiksi hakemiseen liittyvät tiedot kannattaa tarkistaa aina suoraan oppilaitoksen sivuilta. Toisaalta keskustelupalstoilta saattaa joskus saada hyviä näkökulmia ja ajatuksia.

Toivottavasti oikea paikka ajatustenvaihtoon löytyy!

Iloista joulua toivottaa,

Sini

opiskelupaikkaneuvoja

 

 

Kirjoittaja:

Sini Hurskainen

Vastauksesta oli hyötyä minulle
5
Bookmark and Share


Kommentit



 
Etusivu Koulutus Opiskelijaelämä Pääsykoe Työpaikka & harjoittelu Ulkomaille Videot ja blogit Virtuaaliopo